AKT:n 115-vuotisjuhlanäyttely Kuljetusväen matkassa avautuu

29.5.2020

Kuljetusväen matkassa -näyttely Työväenmuseo Werstaalla Tampereella avautuu 2. kesäkuuta.

Katso tästä videoesittely näyttelystä

Näyttely on esillä museossa 6.1.2021 saakka. Kuljetusalan ensimmäinen ammattiliitto, Suomen Satamatyöntekijäin liitto perustettiin 115 vuotta sitten vuonna 1905. Alan liitot yhdistyivät vuonna 1970 Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:ksi, joka on toiminut nyt 50 vuotta. 

Kuljetusväki pitää maamme liikkeessä, näyttely puolestaan kuljettaa kävijät halki vuosikymmenten ja muuttuvan yhteiskunnan. Työ kuljetusalalla on muuttunut ja kuljetustyöntekijät ovat yhdessä vaikuttaneet työolojen kehitykseen. Näyttely kertoo sekä ihmisten että tavaroiden kuljettamisesta yli sadan vuoden aikana. Liikkeessä on oltu satamissa, maanteillä sekä lentoliikenteessä. Lihasvoimasta on siirrytty konevoimaan, hevosen ohjaksista autonrattiin, työpareista yksintyöskentelyyn. Linja-autojen kyydissä on kuljettu 1920-luvulta lähtien, lentäen on menty lomalle 1960-luvulta alkaen. 

Näyttelyssä voi tutustua kuljetusväen arkeen eri aikoina esimerkiksi valokuvien, muisteluiden ja elokuvien välityksellä. Esillä on myös runsaasti mielenkiintoista esineistöä, kuten sota-ajan häkäpönttö, työasuja eri ajoilta sekä ajoneuvojen pienoismalleja. Vanhat, taidokkaasti käsityönä tehdyt järjestöliput sekä ammattiyhdistystoiminnan eri vaiheista kertovat esineet, kuten Helsingin satamatyöntekijöiden jäsenmaksulaatikko 1930-luvulta kertovat kuljetusväen järjestötoiminnan vaiheista. 

Kuljetusväen matkassa on myös elämys koko perheelle: näyttelyn tehtäväpysäkeillä voi tutustua vaikkapa nostotöissä käytettyihin käsimerkkeihin, kokeilla kuormaliinan sitomista tai harjoitella lentohenkilökunnan ammattisanastoa.  Perheen pienimmille löytyy myös puinen taksi ajettavaksi ja näyttelyn jukeboksista löytyy kuljetusalaan liittyvää musiikkia moneen makuun.

Kuljetusväen matkassa -näyttelyyn voi tutustua myös videon välityksellä, se julkaistaan AKT:n YouTube-kanavalla, videologissa sekä sosiaalisessa median kanavissa.

Kuljetusväen matkassa -näyttely 6.1.2021 saakka

Työväenmuseo Werstas, Väinö Linnan aukio 8, Tampere, www.tyovaenmuseo.fi. Museo avoinna ti-su 11-18. Werstaalle on aina vapaa pääsy. 


Kuorma-auto lähdössä OTK:n Sörnäisten varastolta 1920-luvulta. Kuvaaja: Eino Finne, Työväenmuseo Werstas


Virtain osuuskaupan auto kuljettajineen 1920-luvulla. Kuva: Työväenmuseo Werstas.


Yhdistystoimintaa: Esineistöä kuljetusalan ammattiyhdistystoiminnan vaiheista.


Työkierrosta: Kuljetusalan töiden kausiluonteisuudesta 1900-luvun alkupuolella näyttelyssä kerrotaan kuvin, esinein ja tekstein. 


Näkymä näyttelystä: Etualalla asiaa ajopiirtureiden kehityksestä, taustalla linja-autoliikenteen vuosikymmenistä.


Päivitetty: 13.8.2020