AKT:n hallitus päätti tukitoimista Teslalle

7.12.2023

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n hallitus päätti kokouksessaan 7.12. tukilakkotoimista Teslan työntekijöille. Teslan Ruotsiin suuntautuvien kuljetusten saarto alkaa satamissa 20. joulukuuta. Saarto merkitsee, että AKT:n ahtaajat eivät lastaa tai pura Ruotsiin kuljetettavia Tesloja tai niiden komponentteja.

AKT on seurannut tarkasti Teslan lakkoa ja sen laajenemista Ruotsissa useiden viikkojen ajan. Liiton tuki on ollut alusta alkaen Teslan työntekijöiden ja ammattiliittojen puolella. On ilman muuta tärkeää, että kaikki työntekijät saavat työehtosopimuksen. 

- IF Metallilla ja sen ruotsalaisilla työntekijöillä on AKT:n täysi tuki. On olennainen osa pohjoismaista työmarkkinajärjestelmää, että meillä on kattavat työehtosopimukset ja liitot tukevat toisiaan, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko sanoo.

Ruotsin IF Metall on pidemmän aikaa yrittänyt saada sovittua työehtosopimuksen Teslan korjaamojen työntekijöille. Tilanne kärjistyi lakoksi muutamia viikkoja sitten. Tesla ja Elon Musk vastustavat ammattiliittoja ja ovat järjestelmällisesti kieltäytyneet solmimasta työehtosopimuksia työntekijöilleen missään päin maailmaa. Tesla on kieltäytynyt allekirjoittamasta sopimuksia myös Ruotsissa. Tämä on vastoin kaikkia Ruotsin työmarkkinoiden yleisiä periaatteita.

Teslan lakko on saanut tukea useilta ammattiliitoilta Ruotsissa mukaan lukien maan kuljetusliitot eli Svenska Transportareförbundet. Liitot ovat yhdistäneet voimansa solidaarisuudesta. Niiden tavoite on pakottaa Tesla kunnioittamaan työntekijöiden oikeuksia Ruotsissa samoin kuin maan lainsäädäntöä ja työmarkkinajärjestelmää.

Pohjoismaiset kuljetusliitot ovat myös yhtenäisesti mukana tukemassa Teslan lakkoilijoita. Ismo Kokko on paitsi AKT:n myös pohjoismaisten kuljetusliittojen eli Nordic Transport Workers´Federation NTF:n puheenjohtaja. IF Metall on pyytänyt tukea myös muilta pohjoismaisilta kuljetusliitoilta.

Tanskan kuljetusliitto 3F sekä norjalainen Fellesforbundet ovat jo ilmoittaneet tukevansa IF Metallia. AKT liittyy nyt samaan rintamaan.

Kokouksessaan 7. joulukuuta AKT:n hallitus päätti yksimielisesti, että AKT lähtee muiden kuljetusliittojen mukana tukemaan Teslan työntekijöitä. Saartotoimet satamissa alkavat joulun alla 20. joulukuuta alkaen.


Päivitetty: 7.12.2023