AKT kritisoi valtion omistajaohjauspolitiikkaa poliittisella mielenilmauksella
25.3.2025
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT paheksuu Finnairin merkittävästi kasvavia hallituspalkkioita samaan aikaan, kun henkilöstöä pakotetaan säästöohjelmiin. Kritiikki kohdistuu valtion omistajaohjauspolitiikkaan. Omistajaohjausministerin pitäisi suitsia käsistä karannutta palkitsemista ja löytää moraalinen selkäranka.
AKT on jättänyt viime viikolla ennakkoilmoituksen poliittisesta mielenilmauksesta, jolla otetaan kantaa valtion omistajaohjauksen rooliin Finnairissa.
AKT:n osasto 208 eli Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY osallistuu poliittiseen mielenilmaukseen Ilmailualan Unioni IAU:n kanssa torstaina 27. maaliskuuta. Kahden tunnin mielenilmaus ajoittuu samaan hetkeen, klo 14.00 - 16.00 Finnairin yhtiökokouksen kanssa.
AKT:n ammattiosaston jäsenet pidättäytyvät kahden tunnin ajan työstä, joka alkaisi Finnairin lennoilla Helsinki-Vantaalta. Muut työt tehdään normaalisti.
Mielenilmauksen taustalla on erityisesti se, että yhtiön hallituksen palkkioita on ehdotettu nostettavaksi kahdessa vuodessa yhteensä noin 30-45%. Finnairin on valtion enemmistöomisteinen yhtiö, sillä valtio omistaa yli puolet Finnairin osakkeista. Näin Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strandilla olisi oikeus halutessaan estää palkkioiden nostaminen.
- Valtio puuttui omistajana viimeksi Nesteen toimitusjohtajan kohtuuttomaan palkitsemiseen, kun se äänesti palkitsemisesitystä vastaan. Katsomme Finnairin hallituspalkkioiden korotusten olevan samalla tavalla kohtuuttomia, sanoo AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko.
Finnairin henkilöstöltä on vaadittu pandemian ja sittemmin Ukrainan sodan johdosta mittavia säästöjä. Hallinnon palkkioiden korotukset ovat huonosti harkittuja ja huonosti perusteltuja, eikä valtion tule niitä hyväksyä.
AKT pahoittelee mielenilmauksesta mahdollisesti matkustajille aiheutuvia haittoja.
Päivitetty: 25.3.2025
Viimeisimmät uutiset
- Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön5.12.2025
- SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025
- AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025
- Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025
- Pääluottamusmies Vesa Mikkolasta AKT:n uusi edunvalvontapäällikkö14.11.2025
- EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia12.11.2025
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
- AKT: Pula rekkaparkeista stressaa kuljettajia6.10.2025
Päivitetty: 25.3.2025