AKT:n Piirainen ei hyväksy hallituksen pakkotoimia
8.9.2015
AKT:n puheenjohtaja Piirainen ei hyväksy hallituksen esityksiä heikentää työntekijöiden työehtoja ja toimeentuloa.
- AKT pitää toimia perustuslain vastaisena ja niiden juridinen puoli on selvitettävä pikaisesti ,toteaa puheenjohtaja Piirainen. Myös ILO:n sopimusvelvoite käydään nyt huolellisesti läpi.
- Hallituksen julkistamat toimet tarkoittavat käytännössä yleissitovien työehtosopimusten romuttamista. Lisäksi ne rajoittavat länsimaista, vapaata sopimusoikeutta. Emme tule seuraamaan tällaista kehitystä sivusta, sanoo AKT:n puheenjohtaja Piirainen.
- Viime viikolla hallitus ilmoitti, että maanviljelijöille ohjataan kohdeavustuksina 90 miljoonaa euroa vuosina 2016 - 2018 sekä metsänomistajille 50 miljoonaa euroa mm.sukupolvenvaihdostilanteita varten. Heiltä ei siis leikata ollenkaan, vaan tehdään 140 miljoonan euron tulonsiirto. Onko pääministeri Sipilä tämän jälkeen vielä sitä mieltä, että kaikki kansalaiset osallistuvat taloustalkoisiin yhdenvertaisesti, kysyy Piirainen?
Ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomuus sekä muut sairauslomaan liittyvät heikennykset vaikeuttavat erityisesti lapsiperheiden vanhempien työssäkäyntiä ja näin ollen työelämän sekä perheen yhteensovittamista, sanoo Piirainen.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön5.12.2025
- SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025
- AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025
- Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025
- Pääluottamusmies Vesa Mikkolasta AKT:n uusi edunvalvontapäällikkö14.11.2025
- EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia12.11.2025
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
- AKT: Pula rekkaparkeista stressaa kuljettajia6.10.2025
Päivitetty: 5.6.2019