AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen: Orjatyömalli 2.0 torjuttava
30.5.2017
AKT:n valtuustossa tänään puhunut puheenjohtaja Marko Piirainen on huolissaan Sipilän hallituksen ajamista työttömyysturvan heikennyksen seurauksista. Tähän mennessä työttömyysturvan kestoa on lyhennetty. Lisää heikennyksiä ovat tuomassa hallituksen ajamat TE-keskusten yksityistäminen sekä aktiivimalli.
Toteutetut ja suunnitellut uudistukset tarkoittavat hänen mukaansa paitsi työttömien tulotason laskemista, myös heidän ihmisarvonsa täydellistä nöyryyttämistä.
Eduskunnassa jo hyväksyttyä työelämäkokeilua Piirainen piti pitkäaikaistyöttömien hyväksikäyttönä. Siinä työtä olisi tehtävä normaalin palkan sijasta työttömyystuella.
− Kysymyksessä on puhdas orjatyön malli 2.0. Pitkäaikaistyöttömyy-destä kärsiviä ihmisiä hyväksikäytetään ja näin mahdollistetaan laillisesti halvemman työvoiman käyttö sekä saatetaan yritykset keskenään eriarvoiseen kilpailuasemaan
Piiraisen mukaan edellä kuvatut hallituksen esitykset ovat myös kilpailukykysopimuksen vastaisia.
− Jos AKT olisi kikyssä mukana, työttömyysturvaan tehtävä sopimusrikkomus aiheuttaisi luonnollisesti sen irtisanomisen, hän totesi.
Hallituksen esitys työttömyysturvalain muuttamisesta on lausuntakierroksella. SAK antaa siihen oman lausuntonsa, jossa esitys tyrmätään. Se ei Piiraisen mukaan kuitenkaan riitä.
− Jos todella haluamme, että lausuntokierroksen jälkeen pohjaesitys vedetään pois tai siihen tehdään oleellisia muutoksia, se edellyttää syyskuun 2015 mukaista poliittista mielenilmausta maan hallituksen toimia vastaan. Mikään muu ei nyt riitä.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön5.12.2025
- SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025
- AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025
- Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025
- Pääluottamusmies Vesa Mikkolasta AKT:n uusi edunvalvontapäällikkö14.11.2025
- EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia12.11.2025
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
- AKT: Pula rekkaparkeista stressaa kuljettajia6.10.2025
Päivitetty: 5.6.2019