AKT:n sopimuskierros maalissa

5.6.2025

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n työehtosopimuskierros on saatu päätökseen. AKT hyväksyi hallituksessaan viimeisen työehtosopimuksensa 2. kesäkuuta. Kaikki sopimukset syntyivät neuvotteluteitse.

Kaikkiaan AKT teki työehtosopimukset 17 eri alalle. Suurimmat sopimusalat ovat autoliikenteen kuorma-autoalan ja linja-autoalan työehtosopimukset. AKT sopii myös esimerkiksi matkustamohenkilökunnan eli lentoemäntien ja stuerttien työehdoista, samoin ahtaajien ja huolinnan sopimuksista. Kaikkiaan AKT:n eri sopimusten piirissä työskentelee noin 50 000 suomalaista kuljetusalan työntekijää erilaisissa tehtävissä. 

Tällä kierroksella lähes kaikki AKT:n palkankorotukset neuvoteltiin ja sovittiin kaikille työntekijöille yleiskorotuksina. Työntekijöiden kannalta tämä merkitsee, että yleisen linjan mukaan sovitut korotukset, eli kolmessa vuodessa 7,8 prosentin korotukset, koskevat yleissitovien sopimusten ansiosta kaikkia alan työntekijöitä. Sopimuksissa on tosin irtisanomismahdollisuus puolin ja toisin kahden vuoden jälkeen. 

Erittäin tyytyväisiä AKT:n jäsenistön keskuudessa ollaan siihen, ettei hallituksen lainsäädäntöön ajamia heikennyksiä tullut nyt neuvoteltuihin työehtosopimuksiin. Nykyisiä työehtoja puolustettiin menestyksekkäästi.  

Miinuspuolelle on kuitenkin laskettava se, että hallituksen lainsäädäntöön muuttama vientimalli vaikuttaa vahvasti työehtojen kehittämistä jarruttavasti. Vientimalli jäykisti työehtosopimusneuvotteluja siten, ettei tekstikysymyksiä ja työelämän laadullisia ratkaisuja päästy juurikaan kehittämään. Esimerkiksi AKT:n kuljetusaloilla tärkeisiin lepo- ja ajoaikakysymyksiin ei saatu muutoksia. Työelämän laadullinen kehittyminen törmäsi vientimalliin, eikä työn tuottavuuteen myöskään saatu parannusta. 

- Suomen seuraavan hallituksen on purettava lainsäädäntöperustainen vientimalli, joka halvaannuttaa työelämän kehittämisen. Työelämän kehittämisessä on oltava myös EU:n tavoittelemaa niin sanottua sosiaalista vuoropuhelua, joka tarkoittaa sitä, että työnantajat ja työntekijät kehittävät työelämää yhdessä sopimalla, ei vain lainsäädäntömuutosten avulla, linjaa AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko

SAK:n liitot tekivät koko neuvottelukierroksen ajan tiivistä yhteistyötä, joka ansaitsee kiitoksen.  

- Tavoitteiden asettaminen, tietojen vaihto ja mahdolliset järjestölliset toimet toimivat tällä kierroksella erinomaisen hyvin, joten tästä on hyvä jatkaa kohti tulevia koitoksia, Kokko toteaa.  

Isot kiitokset ansaitsevat myös kaikki AKT:n jäsenet, jotka ovat olleet mukana niin määrittelemässä neuvottelutavoitteita, mukana eri ammattialojen jaostoissa ja itse työehtosopimusneuvottelupöydissä. Kierros alkoi valmisteluilla viime vuoden elokuussa. Itse neuvotteluja käytiin noin puoli vuotta 3. joulukuuta – 2. kesäkuuta.  

Neuvottelukierroksen uutisoinnit löydät akt.fi/neuvottelut


Päivitetty: 6.6.2025