AKT:n Talvipäivät peruttu
10.9.2020
AKT:n hallitus päätti keskiviikkona 9. syyskuuta pidetyssä kokouksessa perua koronatilanteen vuoksi AKT:n Talvipäivät, jotka oli määrä pitää Jyväskylässä 13.3.2021.
Talvipäivien järjestämisestä vastuussa olleen AKT:n Jyväskylän osasto 008 ry:n puheenjohtaja Markku Koskisen mukaan järjestelyt olivat jo melko pitkällä. Tässä korona-tilanteessa oli kuitenkin viisainta peruuttaa järjestelyt, koska muuttuva tilanne olisi vaikeuttanut mm. osallistujamäärien lukkoon lyömistä.
- Tärkeintä tässä epävarmassa tilanteessa on ihmisten terveys, toteaa Koskinen.
Koskinen mainitsee myös, että kyllähän sitä mahdollisesti tulevaisuudessa AKT:n Kesä- tai Talvipäiviä voidaan vielä Jyväskylässä järjestää.
Majoitusvaraukset
Talvipäivien ajalle tehdyistä majoitusvarauksista hotelleilta on mennyt ilmoitus varauksen tehneille, että majoitusvaraukset on peruttu. Mikäli osastonne ei ole saanut ilmoitusta tulee olla osastojen itse perua varaukset hotelleihin.
AKT:n Kesäpäiviä vietettiin Jyväskylässä vuonna 2011. Kilpailupaikoilla ihastutti panda-maskotti.
Teksti: Anne-Maarit Valli, kuva: AKT:n arkisto
Päivitetty: 10.9.2020
Viimeisimmät uutiset
- Liikenneopetusalan, Matkatoimistoalan ja Finnairin matkustamohenkilöstön palkkataulukot uudelle sopimuskaudelle - Uusia työehtosopimuksia julkaistu26.6.2025
- Rikotut työmarkkinat? - Poliitikot ja liittojohtajat lavalla Työväen Musiikkitapahtumassa Valkeakoskella27.6.2025
- Ovelaa leikkauspolitiikkaa – hallitus on silpunnut sosiaaliturvaa pala kerrallaan18.6.2025
- Kohti turvallisia ja väkivallattomia työpaikkoja – Kolumbia ratifioi ILOn yleissopimuksen 19017.6.2025
- AKT:n palvelunumerot palvelevat läpi kesän19.6.2025
- AKT:n sopimuskierros maalissa5.6.2025
- Satamien kannanotto AKT:n edustajakokouksen puheenjohtajavalintoihin5.6.2025
- Työntekijöiden oikeudet maailmalla toteutuvat ennätyksellisen huonosti4.6.2025
- Hallitus jatkaa työntekijöiden kurittamista: Vuorossa määräaikaisuuksia, lomautusilmoitusaikaa sekä takaisinottovelvollisuutta koskevat heikennykset2.6.2025
- AKT sai työehtosopimuksen matkatoimistoalalle4.6.2025
Päivitetty: 10.9.2020