AKT XVII − Venäjän ahtaajien puheenjohtaja: Osa työnantajista kuvittelee olevansa tsaareja
15.6.2018
Venäjän ahtaajien ammattiliiton puheenjohtaja Vasili Kozarenko kertoo, että liittoon kuuluvien syrjintä on Venäjän satamissa yleistä. Yksi törkeimmistä tapauksista sattui viime vuonna, kun Vladivostokissa työnantaja painosti 700 työntekijää eroamaan ammattiliitosta.
– Näin isoa ja näkyvää tapausta ei ole ollut aiemmin, mutta muunlainen syrjintä on yleistä, Kozarenko sanoo.
Kozarenko vierailee liittonsa RPD:n edustajana AKT:n edustajakokouksessa.
Kozarenkon mukaan työnantajien välillä on kuitenkin suuria eroja. Venäjän satamat ovat kaikki yksityisiä.
– Työnantajia on kahdenlaisia: järjellä ajattelevia ja niitä, jotka kuvittelevat olevansa tsaareja. Jälkimmäisten kanssa sitten käydään sotaa, Kozarenko sanoo.
Myös kokouksen latvialaisvieras, ay-aktiivi ja linja-autonkuljettaja Zanda Magone harmittelee sitä, millaisia kynnyksiä ay-toiminnan tiellä on.
– Tuntuu, että kun kuulee uutisia muualta Euroopasta, kuljetusalojen työntekijät puolustavat voimakkaasti oikeuksiaan. Meillä ei. Ihmiset ovat peloissaan työpaikkojensa puolesta.
Magonen omalla työpaikalla kuitenkin 70 prosenttia väestä kuuluu liittoon, ja työnantajan kanssa on saatu neuvoteltua isoista parannuksista.

Venäjän ahtaajien ammattiliiton puheenjohtaja Vasili Kozarenko.

Ay-aktiivi ja linja-autonkuljettaja Zanda Magone Latviasta.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön5.12.2025
- SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025
- AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025
- Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025
- Pääluottamusmies Vesa Mikkolasta AKT:n uusi edunvalvontapäällikkö14.11.2025
- EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia12.11.2025
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
- AKT: Pula rekkaparkeista stressaa kuljettajia6.10.2025
Päivitetty: 5.6.2019