ETF:n nuoret huolissaan ilmastonmuutoksesta, työllisyydestä ja tasa-arvosta
24.5.2017
European Transport Workers’ Federationin (ETF) viides nuorisokongressi pidettiin Barcelonassa 22.−23.5. Tapahtuma avasi ETF:n kokousviikon. Nuorten kokouksen jälkeen vuorossa oli naisten kongressi. Keskiviikkona 24.5. käynnistyi ETF:n varsinainen kongressi.
Barcelonaan saapui yli sata nuorta ympäri Eurooppaa. Suomea edusti AKT:n projektisihteeri Juha Häkkinen.
− Työkomennus oli mielekäs, ja vielä mielekkäämmän siitä teki se, että SAK Nuoret linjasi Vantaalla 20.−21.5.2017 yhdeksi kärkitavoitteekseen kansainvälisyyden ja kansainvälisen edunvalvonnan. Tosin aikaa oli niukasti suhteiden luomiselle, mutta ehdin sopia Ruotsin ja Norjan delegaatioiden kanssa yhteistyön tiivistämisestä. Syksyllä saamme odottaa vieraita lännestä, Häkkinen kertoo.
Kokouksessa valittiin myös nuorten komitea. Sen tehtävänä on toteuttaa nuorten hyväksymää ohjelmaa vuosille 2017–2022. Ohjelman keskeisiä teemoja ovat nuorten työllisyyden parantaminen, ilmastonmuutoksen hillitseminen, tasa-arvon lisääminen sekä järjestämisen omaksuminen toimintatavaksi.
− En yleensä kunnioita vaalisalaisuutta ja voin nytkin sanoa, että AKT äänesti pohjoismaisia ehdokkaita. Mikä parasta, Ruotsin kuljetustyöntekijäliiton (Svenska Transportarbetareförbundet) nuorisosihteeri Ludvig Eriksson valittiin komitean jäseneksi. Eriksson tuo pohjoismaista ääntä komitean työhön, Häkkinen jatkaa.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön5.12.2025
- SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025
- AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025
- Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025
- Pääluottamusmies Vesa Mikkolasta AKT:n uusi edunvalvontapäällikkö14.11.2025
- EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia12.11.2025
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
- AKT: Pula rekkaparkeista stressaa kuljettajia6.10.2025
Päivitetty: 5.6.2019