ETF:n uusi pomo diggaa Pomoa
25.5.2017
Tänään European Transport Workers' Federationin (ETF) uudeksi puheenjohtajaksi valittu belgialainen Frank Moreels pitää ETF:n suurimpana vahvuutena yhtenäisyyttä. ETF on Euroopan Kuljetusalan Ammattiliitto.
ETF:n toiminnan painopistettä hän haluaa suunnata nykyistä voimakkaammin Itä- ja Etelä-Euroopan maihin, joissa ammattiliittojen toiminta on heikompaa kuin ETF:n muissa jäsenmaissa.
Valintansa jälkeen pitämässään kiitospuheessaan Moreels totesi lisäksi ETF:n toiminnan olevan liikaa EU-keskeistä, sillä Brexitin jälkeen noin 40 prosenttia sen jäsenistä tulee unionin ulkopuolelta.
Kabotaasi on jättiläismäinen ongelma
Valintansa jälkeen myöntämässään haastattelussa Moreels totesi kabotaasin olevan ETF:lle ja sen jäsenliitoille jättiläismäinen ongelma.
Keinoksi taistella sitä vastaan hän näki Euroopan tasolla Itä-Euroopan maiden ammattiliittojen tukemisen ja vahvistamisen ja työntekijöiden aseman parantamisen sekä ns. postilaatikkoyritysten vastustamisen.
Kansallisella tasolla hän painotti raskaan liikenteen valvonnan tehostamista. Hän totesi sen nykyisessä poliittisessa tilanteessa kuitenkin vaikeaksi. − Suuntaus on, että valvontaa vähennetään.
Springsteen-fani
ETF:n uusi nokkamies on myös innokas Bruce Springsteenin ihailija. Musiikin lisäksi hän arvostaa tämän työväenluokkaista taustaa ja laulujen sanomaa.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT:n tes-kierros päättymässä: matkatoimistoalalle neuvottelutulos27.5.2025
- Valtaosa suomalaisista suhtautuu myönteisesti ammattiliittoihin ja niiden tekemään ihmisoikeustyöhön kehittyvissä maissa26.5.2025
- SAK on tyytyväinen ylimmän tuomioistuimen linjaukseen: Ruokalähetit ovat työntekijöitä26.5.2025
- AKT sai työehtosopimuksen Finnairin matkustamohenkilökunnalle22.5.2025
- Vahva tuki suomalaisilta ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeudelle22.5.2025
- Ismo Kokon puhe AKT:n valtuuston kokouksessa: Ay-liike luo yhteiskuntaan elintärkeää taloudellista turvaa ja vakautta.21.5.2025
- AKT:n 2. varapuheenjohtaja Niko Blom AKT:n valtuuston kokouksessa: Jäseniltä selkeä viesti, teimme juuri sen mikä kannatti21.5.2025
- Seuraavan hallituksen tehtävänä pistää vientimalli uusiksi21.5.2025
- AKT:lle neuvottelutulos Finnairin matkustamohenkilöstön työehtosopimuksesta19.5.2025
- Matkatoimistoalan ja Finnairin matkustamohenkilöstön neuvotteluissa pohditaan esityksiä15.5.2025
Päivitetty: 5.6.2019