ITF 2018: Suuret pärjäävät kilpailussa
19.10.2018
Maailman kaikista henkilökuljetuksien kilpailutuksista yli 90% menee seitsemälle suurimmalle yhtiölle.
Kansainälisen Kuljetustyöntekijöiden Liiton ITF:n kokouksessa on Väinö Paunu Oy:n pääluottamusmiehen ja AKT:n hallituksen varapuheenjohtajan Vili-Petteri Adamssonin mukaan noussut esille monia mielenkiintoisia ja tärkeitä asioita, kuten ammattiliittojen jäsenmäärien kasvu kehittyvissä maissa ja lasku kehittyneissä maissa.
− Myös sosiaaliset oikeudet, ajo- ja lepoaikojen noudattamatta jättämiset, taukopaikat sekä poliisin ja viranomaisten käytös nousivat kokouksessa esille, sanoo Adamsson.
− Monet puheenvuorot olivat todella hurjia ja pysäyttäviä. Esimerkiksi rekkakuskin vankeusrangaistus kuolemantuottamuksesta, kun hänet oli pakotettu työpaikkansa menettämisen uhalla ajamaan ylipitkää päivää ja hän oli väsyneenä ajanut kahden tien vieressä renkaita vaihtaneen ihmisen yli. Hän sai siitä kolme vuotta vankeutta. Työnantaja selvisi sakoilla.
Kaupunkiliikennesektorin kokouksessa esillä olivat erityisesti kilpailutukset. Maailman kaikista henkilökuljetuksien kilpailutuksista yli 90% menee 7:lle suurimmalle yhtiölle.
− Tätä pidettiin huonona asiana, koska paikalliset yritykset eivät pärjää kilpailussa, sanoo Adamsson.
− Uber-taksista käytettiin muutama puheenvuoro. Sen toiminta on saatu loppumaan joissakin maissa, kun lainsäädäntöä on muutettu tai alettu soveltamaan toisella tavalla.
Adamssonin mukaan myös naisten syrjimisestä ja hyväksikäytöstä käytettiin pitkiä puheenvuoroja.

Sekä maantie- että kaupunkiliikenteessä tärkeimmiksi asioiksi nousivat työntekijöiden sosiaaliset oikeudet, joihin luetaan tasapuolinen kohtelu, lepoajat, kohtuullinen toimeentulo ja taukopaikat, sanoo Adamsson.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön5.12.2025
- SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025
- AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025
- Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025
- Pääluottamusmies Vesa Mikkolasta AKT:n uusi edunvalvontapäällikkö14.11.2025
- EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia12.11.2025
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
- AKT: Pula rekkaparkeista stressaa kuljettajia6.10.2025
Päivitetty: 5.6.2019