Juhlakiertue päättyi Jyväskylään
31.8.2015
AKT:n 110-vuotisjuhlakiertue päättyi aurinkoisissa tunnelmissa Jyväskylän Lutakonaukiolla.
Huhtikuun lopulla sateessa ja viimassa Tampereelta käynnistynyt AKT:n 110-vuotisjuhlakiertue päättyi elokuun lopun aurinkoisissa tunnelmissa Jyväskylään. Näiden paikkakuntien lisäksihän juhlittiin kesäkuussa Helsingissä ja elokuussa Oulussa.
Lutakonaukiolle kokoontui jäseniä Jyväskylästä ja ympäristöstä sekä mm. Kuopiosta, Savonlinnasta ja Joensuusta.
- Syyskuun aikana tiedetään hallituksen pelimerkit, miten mennään tästä eteenpäin. Jos hallitus toteuttaa ohjelmaansa kirjaimellisesti, meillä on edessä haastavat ajat. Toivottavasti hallitus toimii järkevästi ja neuvottelee työmarkkinaosapuolien kanssa työelämän uudistuksista, arvioi AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen.
Hän muistutti, että Juha Sipilän ajama yhteiskuntasopimus oli jo sanana harhaanjohtava. – Kysymyksessä oli perinteinen työmarkkinaratkaisu. Sipilän toinenkaan yritys ei ollut tasapuolinen palkansaajia kohtaan. Kun työelämää uudistetaan, silloin on kuultava kaikkia osapuolia. Pitää muistaa, että Suomessa on asioita viety aina eteenpäin yhdessä sopimalla. Hallituksen lähtökulma oli alun perin jo väärä, kun vain palkansaajat otettiin uudistusten maksumiehiksi, muistutti Piirainen.
Lutakonaukiolla AKT:n jäseniä perheineen ja muutakin juhlakansaa viihdyttivät trubaduuri Aimo Kokkola, Campuksen Koonnon voimistelijat ja Jyväskylän Työväenyhdistyksen soittokunta Kajastus.
Viime perjantaina Helsingistä startannut hyväntekeväisyystempaus, jossa linja-autonkuljettaja Hannu Päivinen potkii kickbike-potkupyörällä Nuorgamiin, oli ehtinyt Jyväskylään. Lasten ja nuorten Sporttikummitoimintaan tukea keräävä Päivinen jatkoi sunnuntaina matkaa kohti Nuorgamia.
Rohkeasti toreille
- Jokainen neljästä tapahtumasta on ollut omaleimainen. Jäseniltä saatu palaute on ollut positiivista. Oli hyvä veto, että jalkauduimme turuille ja toreille, arvioi puheenjohtaja Marko Piirainen 110-vuotisjuhlakiertuetta.
AKT juhlisti 110-vuotista taivaltaan kutsumalla kaikki jäsenet perheineen neljälle paikkakunnalle. –Kutsua noudatettiin hyvin. Positiivista palautetta on tullut nimenomaan siitä, että olemme olleet valmiita kuuntelemaan jäseniä heidän pienissäkin asioissaan. Tilaisuuksissa on käynyt paljon muutakin väkeä kun vain AKT:n jäseniä muun muassa muiden lIittojen jäseniä ja kuljetusyrittäjiä. Olemme saaneet myös kiitosta siitä, että AKT on osallistunut aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Palautteen lisäksi kierroksella on tullut myös uusia jäseniä, kertoo Piirainen.
Juhlavuosi jatkuu lokakuussa. AKT:n perustamispäivänä maanantaina 19.10. on kaikissa AKT:n toimistoissa avoimet ovet ja tarjoilua.
AKT:n 110-vuotisjuhlakiertue päättyi Lutakonaukiolle Jyväskylään.
Hannu Päivinen jatkoi Jyväskylästä kohti Nuorgamia. Päivinen potkii tukea nuorten liikunnalle.
Campuksen Koonnon voimistelijat ihastuttivat yleisöä taidokkailla esityksillään.
Jyväskylän Työväenyhdistyksen soittokunta Kajastus esiintyi Janne Halmelan johdolla.
Aimo Kokkola juonsi 110-vuotisjuhlakiertueen tapahtumat Tampereella, Helsingissä ja Jyväskylässä. Hän esitti mm. Tapsa Rautavaaran lauluja.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Kaupan automiesten työehtosopimus julkaistu13.8.2025
- Merenkulun miehistötukien leikkaus tekee suomalaisesta merenkulusta lopun: Suomen lipun alla purjehtivat alukset ulosliputetaan ja merimiehistä tulee työttömiä7.8.2025
- SAK: Lupaus arjen turvaamisesta ei pitänyt - kuntien peruspalveluihin ja järjestöjen rahoitukseen esitetään leikkauksia, yrityksiä taas suojellaan7.8.2025
- SAK: Vero-oikeuden näkökulmat puoltavat työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden säilyttämistä4.8.2025
- Tartu haaveisiin ja hae apurahaa31.7.2025
- Kuljetusliitot KL: Orpo-Purran hallitus lisää pätkätöitä ja jatkaa työntekijöiden oikeuksien polkemista30.7.2025
- Iltalehdessä annetut kommentit eivät edusta AKT:n linjaa29.7.2025
- Perussuomalaisten politiikka pahentaa halpatyön ongelmaa17.7.2025
- Liikenneopetusalan, Matkatoimistoalan ja Finnairin matkustamohenkilöstön palkkataulukot uudelle sopimuskaudelle - Uusia työehtosopimuksia julkaistu26.6.2025
- Rikotut työmarkkinat? - Poliitikot ja liittojohtajat lavalla Työväen Musiikkitapahtumassa Valkeakoskella27.6.2025
Päivitetty: 5.6.2019