Kai Laaksonen: Ilman solidaarisuutta SAK on tuhon tiellä
22.11.2019
− Postin väkeä ollaan heittämässä susille valtio-omisteisen yhtiön Postin johdolla ja PALTAN ansiokkaalla avustuksella. Uskoiko kukaan, että tällaista voi tapahtua työväenpuolueiden ollessa hallituksessa, totesi AKT:n valtuuston puheenjohtaja Kai Laaksonen eilen SAK:n edustajiston kokouksessa.
Hän pelkäsi, että työehtoshoppailu leviää Postista myös muille aloille ja peräsi maan hallitukselta ja omistajaohjausministeriltä jämäkämpiä toimia.
− On selvää, että tällä menolla me kaikki pääsemme maistamaan näitä kurjuuden markkinoita, niin kuin osa meistä jo niin hyvin tietää.
Laaksonen muistutti, että kuljetusliitoilla on kaveria ei jätetä-sopimus. Ratkaisujen löytäminen vaan näyttää olevan lujassa.
− Ei kai meistä kukaan voi hyväksyä, että joku porukka poljetaan maanrakoon, on se sitten minkäkokoinen hyvänsä. Ei lähdetä sille tielle, että kyseinen sopimus muuttuu SAK:n sisällä kaverille ei jätetä sopimukseksi.
Laaksonen vaati, että nyt tulee käyttää kaikki keinot työehtoshoppailun estämiseksi
− Jos SAK:n jäsenliittojen kesken ei löydy solidaarisuutta toistemme tueksi, olemme tuhon tiellä, hän totesi.

Kai Laaksonen vaati SAK:n edustajiston kokouksessa toimenpiteitä työehtosopimusshoppailun estämiseksi.
Päivitetty: 22.11.2019
Viimeisimmät uutiset
- Orpon hallitus saksi vastoin virkaesitystä työelämän perusoikeuksien rahoituksen5.12.2025
- Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön5.12.2025
- SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025
- AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025
- Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025
- Pääluottamusmies Vesa Mikkolasta AKT:n uusi edunvalvontapäällikkö14.11.2025
- EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia12.11.2025
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
Päivitetty: 22.11.2019