Kokko Insinööri-lehdessä: Ennätysosingoista riittäisi talvenpitimiksi
2.9.2022
AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokon mukaan palkansaajien ostovoimaa ei maan hallituksen voimin pelasteta: tulevalla työmarkkinakierroksella tarvitaan kunnon palkankorotuksia.

Palkansaajien ostovoiman kehittymisestä kertovat tilastot ovat viime kuukausina olleet karua katseltavaa. Muun muassa Tilastokeskus kertoi viime viikolla palkansaajien reaaliansioiden laskeneen huhti-kesäkuussa 4,6 prosenttia. Etenkin energia on kallistunut runsaasti, mikä huolettaa talven lähestyessä.
Sen sijaan yrityksillä menee Kokon mielestä hyvin. Tänäkin vuonna on jaeltu jälleen ennätysosinkoja. Hän kertoo näkemyksensä työmarkkinasyksystä tämänpäiväisessä Arkhimedeen sivupersoonat -podcastissa.
– Vienti on sopeutunut rakenteellisesti hyvin tilanteeseen. Venäjän vaikutus on vähenemään päin, ja läntisiltä markkinoilta on löytynyt korvaavaa ulkomaankauppaa, hän sanoo.
Palkanmaksuvaraa siis riittää. Inflaatio johtuu Kokon mukaan Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan eikä palkkainflaatiosta.
Eduskuntavaalit huolestuttavat
Kokko ennustaa, että ensi keväänä koittavilla eduskuntavaaleilla on huolestuttavia vaikutuksia palkansaajien asemaan.
Hän veikkaa, että ennen eduskuntavaaleja julkaistaan tutkimustuloksia työntekijöiden järjestäytymisen laskusta. Sillä on puolestaan vaikutuksia keskusteluun siitä, miten työehdoista sovitaan jatkossa.
Kokko pitää itsestään selvänä, että eduskuntavaalien alla tapetilla on muun muassa työehtosopimusten yleissitovuus.
Kokon pelkona on, että eduskuntavaaleja seuraavissa hallitusneuvotteluissa keksitään vanha pyörä uudelleen. Vaalituloksesta ja hallituspohjasta riippuen palkansaajia yritetään suitsia ruotuun, jossa vastuu talouden ongelmista jää heidän kontolleen.
Hän palauttaa mieliin menneiden vuosien työllisyys- ja kasvu- ja kilpailukykysopimukset.
– On niillä mikä nimitys tahansa, minä en niihin enää usko.
Ay-liike kaipaa yhtenäisyyttä
SAK:lainen AKT neuvottelee muun muassa kuorma-auton ja linja-auton kuljettajien sekä satamatyöntekijöiden palkankorotuksista.
Kokko muistuttaa, että liitto neuvottelee ensisijaisesti omien jäsentensä puolesta. Silti hän pitää palkansaajaliikkeen yhtenäisyyttä ja tukea toinen toisilleen tärkeänä.
– Jos tällä puolella pöytää ei olla yhtenäisiä, hedelmät valuvat työnantajan puolelle pöytää.
Alkuperäinen artikkeli Insinööri-lehti
Teksti: Janne Luotola
Kuva: Kimmo Brandt
Päivitetty: 2.9.2022
Viimeisimmät uutiset
- Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön5.12.2025
- SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025
- AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025
- Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025
- Pääluottamusmies Vesa Mikkolasta AKT:n uusi edunvalvontapäällikkö14.11.2025
- EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia12.11.2025
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
- AKT: Pula rekkaparkeista stressaa kuljettajia6.10.2025
Päivitetty: 2.9.2022