Korkeaan inflaatioon pitää vastata tuntuvilla palkankorotuksilla
23.11.2022
Kun ostovoiman heikkeneminen uhkaa suomalaisten toimeentuloa, tarvitaan kunnolliset palkankorotukset. Tässä koko ammattiyhdistysliikkeen pitää pystyä yhteistyöhön. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n syysvaltuustossa 23.11. Helsingissä puhunut puheenjohtaja Ismo Kokko peräänkuuluttaa SAK-laisia liittoja tavoittelemaan yhteistä, reilua palkankorotuslinjaa, joka ei tule vientiteollisuuden työnantajien sanelemana.
Mallia näyttää se, miten Saksan vientiteollisuudessa solmittiin kahden vuoden sopimuskaudelle yhteensä 8,5 % palkankorotukset sekä veroton 3000 euron kertakorvaus.
- Suomessa verottomista korvauksista ei ole ainakaan vielä käyty yhteiskunnallista keskustelua. Poikkeustilanne vaatisi kuitenkin poikkeuksellista ajattelua, sanoo Kokko.
Talven neuvottelukierroksesta näyttää tulevan erityisen vaikea sekä inflaation että työnantajien tiukan keskinäisen koordinaation takia. Yksityissektorin työnantajat haluavat jälleen vientiteollisuuden ratkaisun neuvottelupöytien katoksi. Mallista on luovuttava, se ei ota huomioon alakohtaisia tarpeita käytännössä lainkaan.
AKT:n tavoite on neuvotella valtakunnallisiin työehtosopimuksiin uudistuksia nimenomaan työelämän laatukysymysten osalta. Näistä keskeisempiä ovat esimerkiksi työ- ja lepoajat sekä erilaisten haittojen ja olosuhteiden mukanaan tuomat erityispiirteet.
- Viime kevään kunta-alan tiukat työehtoneuvottelut todistivat meille muille tarpeen vahvasta sitoutumisesta tavoitteisiin. Puhumalla pääsee harvoin neuvottelupöydässä tyydyttävään lopputulokseen. Kunta-ala osoitti, että tavoitteisiin pääsemiseksi tarvitaan myös järjestöllistä painostusvoimaa.
AKT:n 2. varapuheenjohtaja Niko Blom muistutti puheessaan kevään 2023 eduskuntavaaleista, jossa AKT:lla on omia tavoitteitaan.
- Toivotaan, että kevään eduskuntavaalien jälkeen maahan saadaan sellainen hallitus, joka on valmis tekemään työntekijämyönteistä politiikkaa, Blom linjaa.
Nyt näyttää siltä, että työnantajapuoli haluaa kriisiyttää tes-neuvotteluja, millä vaikutetaan myös vaalikevääseen. Näin ei olla sopimassa pelkästään työehtosopimuksista, vaan yhteiskunnan suunnasta. Vaalien lopputulos vaikuttaa paitsi siihen, ketkä päättävät, myös siihen miten lainsäädäntöä kehitetään ja miten se vaikuttaa esimerkiksi työn tekemisen ehtoihin, sopimusjärjestelmiin tai jopa mahdollisuuksiin käydä työtaisteluja. Siksi on tärkeää, että vaaleissa äänestetään ja edustajat valitaan tietoisena siitä, millaista politiikkaa he edustavat. Yksi AKT:n vaalitavoitteista on esimerkiksi järjestöjen kanneoikeus.
Lisätiedot
puheenjohtaja Ismo Kokko 040 7325375, ismo.kokko@akt.fi
2. varapuheenjohtaja Niko Blom 040 554 0495, niko.blom@akt.fi
Päivitetty: 28.11.2022
Viimeisimmät uutiset
- Liikenneopetusalan, Matkatoimistoalan ja Finnairin matkustamohenkilöstön palkkataulukot uudelle sopimuskaudelle - Uusia työehtosopimuksia julkaistu26.6.2025
- Rikotut työmarkkinat? - Poliitikot ja liittojohtajat lavalla Työväen Musiikkitapahtumassa Valkeakoskella27.6.2025
- Ovelaa leikkauspolitiikkaa – hallitus on silpunnut sosiaaliturvaa pala kerrallaan18.6.2025
- Kohti turvallisia ja väkivallattomia työpaikkoja – Kolumbia ratifioi ILOn yleissopimuksen 19017.6.2025
- AKT:n palvelunumerot palvelevat läpi kesän19.6.2025
- AKT:n sopimuskierros maalissa5.6.2025
- Satamien kannanotto AKT:n edustajakokouksen puheenjohtajavalintoihin5.6.2025
- Työntekijöiden oikeudet maailmalla toteutuvat ennätyksellisen huonosti4.6.2025
- Hallitus jatkaa työntekijöiden kurittamista: Vuorossa määräaikaisuuksia, lomautusilmoitusaikaa sekä takaisinottovelvollisuutta koskevat heikennykset2.6.2025
- AKT sai työehtosopimuksen matkatoimistoalalle4.6.2025
Päivitetty: 28.11.2022