Koronaepidemia ja ammattiosastojen kevätkokoukset
19.3.2020
Maan hallitus on rajoittanut muun muassa julkista kokoontumista. Poikkeustilanne on haastava myös ammattiosastojen kevätkokousten kannalta.
Maan hallituksen 16.3.2020 antamissa koronaan liittyvissä toimenpiteissä oli mm. rajoitus julkisista kokoontumisista. Raja on kymmenessä henkilössä. Tämä vaikuttaa osastojen kevätkokousten pitoon. Tämä poikkeustilanne on haastava niin osastojen sääntöjen kuin yhdistyslainkin näkökulmasta. Lähtökohta on, että kaikkien jäsenten pitäisi päästä halutessaan osallistumaan kokoukseen ja nyt ei näin ole. Esitämme seuraavia toimintatapa vaihtoehtoja:
Jos kokous on jo kutsuttu koolle
Kokoukseen paikalle tulleet henkilöt esimerkiksi osaston puheenjohtaja ja sihteeri avaavat kokouksen. Päätösvaltaisuus pykälässä toteavat kokouksen laillisesti ja sääntöjen mukaan kokoon kutsutuksi, mutta koska valtiovalta on epidemiasta johtuvilla poikkeustoimillaan rajoittanut jäsenten kokoontumisvapautta, keskeytetään kokous. Tämän jälkeen toimikunta tiedotta keskeytyksestä jäsenille sillä ilmoitustavalla, jolla kevätkokouskutsu on toimitettu jäsenille tiedoksi. Suositeltavaa olisi samalla kertoa kuinka aiotaan toimia jatkokokouksen suhteen. Jos, ja kun kokoukset siirtyvät sääntöjen määräämän huhtikuun yli on koko kokous teoriassa moitteenvarainen, jos joku taho haluaa asiaan puuttua. Asiasta kannattaa keskustella toiminnantarkastajan kanssa.
Jos kokouksen voi perua
Jos voidaan varmuudella tietää, että kokouksen peruutustieto saadaan toimitettua jokaiselle osaston jäsenelle, voidaan niin toimia. Samalla olisi syytä kertoa koska kokous suunnitellaan pidettäväksi tai että ei ole vielä tietoa jatkosta.
Tilanne on hyvin poikkeuksellinen ja jäsenistöllä varmasti ymmärrystä erikoisjärjestelyille.
Kati Wallin
talouspäällikkö
Päivitetty: 19.3.2020
Viimeisimmät uutiset
- SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025
- AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025
- Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025
- Pääluottamusmies Vesa Mikkolasta AKT:n uusi edunvalvontapäällikkö14.11.2025
- EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia12.11.2025
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
- AKT: Pula rekkaparkeista stressaa kuljettajia6.10.2025
- Finnairin matkustamohenkilökunnan ja Viking Linen työehtosopimukset julkaistu6.10.2025
Päivitetty: 19.3.2020