Kuljetusalan vetoomus liikenne- ja viestintäministerille
31.3.2016
Kuljetusalan järjestöt AKT, SKAL ja ALT sekä keskusjärjestö SAK luovuttivat pääsiäisviikolla liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerille vetoomuksen Suomen asettamien kansallisten kabotaasirajoitusten säilyttämisen puolesta. Hallituksen esitys kansallisista kabotaasirajoituksista luopumisesta Euroopan komission vaatimuksen mukaisesti on tällä hetkellä eduskunnan käsittelyssä.

Järjestöjen vetoomuksessa painotettiin, ettei rajoitusten poistamisessa tulisi kiirehtiä, sillä komission kabotaasiasetukseen on suunnitteilla muutoksia Brysselissä. Komission tällä hetkellä valmisteilla olevassa, liikennesäädöksistä koostuvassa maantieliikennepaketissa otetaan kantaa myös EU:n kabotaasilainsäädäntöön. Vetoomuksessa kommentoitiin myös ministeri Bernerin esille tuomaa riskiä Suomelle mahdollisesti määrättävistä sanktioista, jos komissio katsoisi Suomen lainsäädännön vääristävän kilpailua. Järjestöt pitivät riskiä hyvin pienenä. Ministeri oli asiasta eri mieltä.
Kuljetusalan kattojärjestöt vetosivat ministeriin paitsi laille välttämättömän selkeyden, myös harmaan talouden torjumisen puolesta. Toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, Suomessa ei ole säädetty sakkorangaistuksia kabotaasirikkomuksista. Järjestöt pyysivät ministeri Berneriä edistämään valvonnan keinojen ja välineiden luomista sekä asettamaan työryhmän pohtimaan työkaluja harmaan talouden kitkemiseen. Järjestöt pelkäävät harmaan talouden lisääntyvät kuljetusalalla entisestään, jos kabotaasirajoituksia lievennetään, eikä valvontaa lisätä.
Vetoomusta vastaanottaessaan Anne Berner muistutti, ettei kabotaasiasia kuulu vain liikenneministerin toimivaltaan, vaan lopullinen päätösvalta on eduskunnalla ja ulkoministeri Timo Soinilla. Ministeri muistutti myös, ettei kuljetusalan asioista muutenkaan voida päättää vain liikenne- ja viestintäministeriössä, sillä ne kuuluvat myös työ- ja elinkeinoministeriön toimialaan. Hän myönsi, että kuljetusalan harmaan talouden kitkeminen vaatii yhteistyötä paitsi lainsäätäjien, myös ammatinharjoittajien ja järjestöjen välillä.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön5.12.2025
- SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025
- AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025
- Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025
- Pääluottamusmies Vesa Mikkolasta AKT:n uusi edunvalvontapäällikkö14.11.2025
- EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia12.11.2025
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
- AKT: Pula rekkaparkeista stressaa kuljettajia6.10.2025
Päivitetty: 5.6.2019