Lakot sujuivat hyvin, palaute on positiivista, tilanne on tuonut eloa ammattiosastojen toimintaan
22.2.2023
Turun lakkotoimistolla on voinut ilmoittautua lakkoon, tavata tuttuja ja saada tietoa lakkoon liittyvistä asioista
− Lakko toi eloa ammattiosaston toimintaan, sanoo osasto 40:n puheenjohtaja Timo Vahtera ja Schenker Oy:n Liedon kuljettajien luottamusmies.
Hän sanoo juuri päättyneiden AKT:n lakkojen sujuneen osaston alueella hyvin. Osasto on järjestänyt mm. lakkopäivystyksen toimistollaan Turussa Maariankadulla ja osaston edustajat ovat kiertäneet lakon alaisilla työpaikoilla.
Vaikka lakko on aina raskas ja ikävä asia, näkee Vahtera tämänkertaisessa työtaistelussa myös valoisia puolia. AKT ja osasto ovat hyötyneet myös lakon tuomasta julkisuudesta. Hänestä siinä on ollut yllättävän paljon ymmärrystä lakkolaisia kohtaan. Myös ihmisiltä tullut palaute on pääosin ollut myönteistä.
Lue koko juttu aktlehti.fi: Turun lakkotoimistolla on voinut ilmoittautua lakkoon, tavata tuttuja ja saada tietoa lakkoon liittyvistä asioista
Turussa joka viides L&T Ympäristöpalvelujen lakossa ollut työntekijä poikkesi työpaikkansa portilla kahvilla ja makkaralla
Asiallisilla työehdoilla on iso merkitys kuljetusalan työntekijäpulan ratkaisemisessa. L&T Ympäristöpalvelujen Turun luottamusmies, jäteautonkuljettaja Henri Mäkelä sanoo työpaikallaan olleen lakon aikana ”hyvä pössis”.
− Lakko piti hyvin. Järjestäytymisaste on meillä korkea ja lakon aikana kotiin on jäänyt myös muutama liittoon kuulumaton, kertoo Mäkelä.
Lue koko juttu aktlehti.fi: Turussa joka viides L&T Ympäristöpalvelujen lakossa ollut työntekijä poikkesi työpaikkansa portilla kahvilla ja makkaralla
JHL:n linja-autonkuljettajat tsemppasivat Auramaan luottamusmiestä Turussa
Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja ja Auramaan Turun toimipisteen luottamusmies Tauno Piippo sanoo saaneensa positiivista palautetta olleessaan lakkovahtina. Ohi ajaneista autoista on esimerkiksi näytetty peukkua. Lisäksi naapuriliitto JHL:n linja-autonkuljettajilta hän on saanut paitsi kannustusta, myös suklaapatukoita ja energiajuomaa.
− Positiivista palautetta on tullut myös somesta, sanoo Piippo.
Ilahduttavaa on ollut nuorten osallistuminen lakkoon ja yleisöltä tullut myönteinen palaute. Lue koko juttu: JHL:n linja-autonkuljettajat tsemppasivat Auramaan luottamusmiestä Turussa
Lue koko juttu aktlehti.fi: JHL:n linja-autonkuljettajat tsemppasivat Auramaan luottamusmiestä Turussa
Päivitetty: 22.2.2023
Viimeisimmät uutiset
- Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön5.12.2025
- SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025
- AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025
- Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025
- Pääluottamusmies Vesa Mikkolasta AKT:n uusi edunvalvontapäällikkö14.11.2025
- EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia12.11.2025
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
- AKT: Pula rekkaparkeista stressaa kuljettajia6.10.2025
Päivitetty: 22.2.2023