Liikennevirasto tutkii raskaan liikenteen akselipainoja Uudellamaalla joulukuussa
24.11.2015
Liikennevirasto selvittää raskaan liikenteen akselipainoja Uudellamaalla joulukuun ensimmäisellä viikolla tehtävin mittauksin. Tutkimuksia tehdään kolmessa (3) päivittäin vaihtuvassa mittauspisteessä siten, että yhdessä pisteessä mittauksia tehdään yhden päivän aikana klo 6.00 – klo 20.00 välisenä aikana. Työn kenttätutkimuksen ja suunnittelun suorittaa Destia Oy.
Tutkimuksen aikaiset vaikutukset muuhun liikenteeseen punnitus- ja haastattelupisteiden kohdalla pyritään minimoimaan. Tutkimuksen liikennejärjestelyt voivat kuitenkin aiheuttaa tilapäisiä jonoja ja hidastaa liikennettä tutkimuspisteen kohdalla, sillä ajonopeuksia joudutaan tilapäisesti alentamaan tutkimuspisteiden kohdalla. Liikenteen mahdollisen jonoutumisen minimoimiseksi tutkimukset keskeytetään tarvittaessa ruuhkatuntien ajaksi. Yksittäisen punnitus- ja haastattelutapahtuman kesto pyritään pitämään mahdollisimman lyhyenä, arvio sen kestosta on 5 minuuttia/ajoneuvo.
Mittauspisteet ja tarkempi aikataulu
Akselipainomittauksien suorituspaikat ja niiden aikataulut on esitetty alla olevassa taulukossa.

Taustaa
Uusi ajoneuvoasetus tuli voimaan 1.10.2013, minkä johdosta ajoneuvojen maksimipainot nousivat. Muutoksella on vaikutusta tie- ja katuverkon sekä siltojen kunnossapitotarpeeseen.
Kunnossapitotarpeen selvittämiseksi on tarpeen tutkia Suomen tieverkolla kulkevien raskaiden ajoneuvojen ja ajoneuvoyhdistelmien akseli- ja kokonaispainoja sekä niiden jakaumia. Vastaava tutkimus on suoritettu samoissa mittauspisteissä Uudellamaalla syksyllä 2013.
Tämän lisäksi mittauksia on aiemmin suoritettu myös Varsinais-Suomessa, Kaakkois-Suomessa, Keski-Suomessa sekä Pohjois-Pohjanmaalla vuosien 2013 ja 2014 aikana. Nyt suoritettava tutkimus on ns. seurantatutkimus, jonka avulla pyritään selvittämään miten ajoneuvoasetuksen muuttuminen on vaikuttanut ajoneuvojen akseli- ja kokonaismassoihin kahden vuoden aikana.
Tutkimus suoritetaan punnitsemalla raskaan liikenteen ajoneuvojen akselimassoja tieverkolla ja haastattelemalla ajoneuvon kuljettajia. Tutkimuksesta saadut tulokset ovat luottamuksellisia, eikä niitä yhdistetä ajoneuvoon tai sen kuljettajaan.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön5.12.2025
- SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025
- AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025
- Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025
- Pääluottamusmies Vesa Mikkolasta AKT:n uusi edunvalvontapäällikkö14.11.2025
- EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia12.11.2025
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
- AKT: Pula rekkaparkeista stressaa kuljettajia6.10.2025
Päivitetty: 5.6.2019