Linja-autojen reittiliikennelupien saaminen helpottuu
4.12.2014
Linja-autojen reittiliikenneluvan saamista aiotaan helpottaa. Lisäksi liikennöinnin vähimmäisajat poistetaan. Muutoksilla halutaan luoda paremmat edellytykset markkinaehtoisen joukkoliikenteen harjoittamiseen.
Hallitus esitti joukkoliikennelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamista 4. joulukuuta 2014.
Joukkoliikennelaista esitetään poistettavaksi mahdollisuus hylätä reittiliikennelupa sillä perusteella, että haettu liikenne vakavasti vaarantaisi liikennepalveluiden saatavuuden tai reitin palvelutaso ylittyisi selvästi.
Nykyisin reittiliikenne- ja kutsujoukkoliikenneluvassa edellytetään, että liikennettä on harjoitettava vähintään kahden vuoden ajan. Tämä vaatimus poistettaisiin laista. Kahden vuoden vähimmäisaika on käytännössä osoittautunut liian pitkäksi esimerkiksi silloin, kun liikenne on selvästi tappiollista.
Joukkoliikenteen toimivaltaisille viranomaisille säädettäisiin velvollisuus luovuttaa suunnittelemansa liikenteen reitti-, pysäkki- ja aikataulutiedot Liikennevirastolle liikennepalveluista tiedottamista varten.
Lisäksi joukkoliikennelakiin ehdotetaan harmaan talouden torjuntaan sekä lupavalvonnan helpottamiseen liittyviä säännöksiä.
Kuljettajan vastuu vammaisten matkustajien turvallisuudesta kirjataan tieliikennelakiin nykyistä laajempana. Tähän saakka määräykset ovat koskeneet vain invataksien kuljettajia.
Vastaisuudessa kaikkien korkeintaan 16-paikkaisten autojen kuljettajien olisi huolehdittava siitä, että lapset ja vammaiset matkustajat voivat siirtyä turvallisesti autoon ja sieltä pois ja että tähän tarvittavia laitteita käytetään asianmukaisesti. Näissä autoissa kuljettajat pystyvät valvomaan matkustajien turvallisuutta kuten turvavyön käyttöä ja pyörätuolin kiinnitystä.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Orpon hallitus saksi vastoin virkaesitystä työelämän perusoikeuksien rahoituksen5.12.2025
- Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön5.12.2025
- SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025
- AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025
- Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025
- Pääluottamusmies Vesa Mikkolasta AKT:n uusi edunvalvontapäällikkö14.11.2025
- EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia12.11.2025
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
Päivitetty: 5.6.2019