Ontrei Löövi uusi keilailumestaruutensa
27.3.2018
AKT:n keilailumestaruus pysyy tutuissa käsissä. Seinäjoella 24.3. heitetyissä kilpailuissa kotkalainen Ontrei Löövi uusi mestaruutensa selvin numeroin. Toiseksi tuli Simo Perttunen Ylöjärveltä ja kolmanneksi Markku Koistinen Kuopiosta.
Naisten kilpailun voitti Marjo Musakka Tuusulasta, ja toiseksi heitti Jaana Moilanen Heinolasta.
Veteraanikilpailun kolme parasta olivat Esa Hämäläinen Helsingistä, Simo Ruohtula Heinolasta ja Seppo Kärkkäinen Kotkasta.
Parikilpailun voittivat Ontrei Löövi ja Timo Lintunen. Toiseksi tulivat Jari Auvinen ja Markku Koistinen ja kolmanneksi Markku Matilainen ja Seppo Kärkkäinen.
Joukkuekilpailussa paras oli Kotkan Ahtaustyöntekijöiden joukkue. Hopea meni Heinolan Automiehille ja pronssi Rauman Satamamiehille.
Keilakilpailu käytiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhdessä päivässä, suoraan loppukilpailuna. Kilpailun johtaja Jorma Talvitie on muutokseen tyytyväinen. Ilmoittautuneitakin oli muutama enemmän kuin viime vuonna.
– Varsinkin pitkämatkalaiset tykkäsivät, Talvitie kertoo.
Kaikki tulokset löytyvät Seinäjoen Keilailuliiton sivuilta http://www.bowldata.com/Tavlingar/vTulos.php?kausi=1718&halli=34-01&vk=0
AKT:n keilailumestaruudet ratkottiin Seinäjoella. Kuvassa ovat kilpailun johtaja Jorma Talvitie (vasemmalla) ja voittajaksi heittänyt Ontrei Löövi.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT:n tes-kierros päättymässä: matkatoimistoalalle neuvottelutulos27.5.2025
- Valtaosa suomalaisista suhtautuu myönteisesti ammattiliittoihin ja niiden tekemään ihmisoikeustyöhön kehittyvissä maissa26.5.2025
- SAK on tyytyväinen ylimmän tuomioistuimen linjaukseen: Ruokalähetit ovat työntekijöitä26.5.2025
- AKT sai työehtosopimuksen Finnairin matkustamohenkilökunnalle22.5.2025
- Vahva tuki suomalaisilta ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeudelle22.5.2025
- Ismo Kokon puhe AKT:n valtuuston kokouksessa: Ay-liike luo yhteiskuntaan elintärkeää taloudellista turvaa ja vakautta.21.5.2025
- AKT:n 2. varapuheenjohtaja Niko Blom AKT:n valtuuston kokouksessa: Jäseniltä selkeä viesti, teimme juuri sen mikä kannatti21.5.2025
- Seuraavan hallituksen tehtävänä pistää vientimalli uusiksi21.5.2025
- AKT:lle neuvottelutulos Finnairin matkustamohenkilöstön työehtosopimuksesta19.5.2025
- Matkatoimistoalan ja Finnairin matkustamohenkilöstön neuvotteluissa pohditaan esityksiä15.5.2025
Päivitetty: 5.6.2019