SAK:n kysely: Kesätyöt vähenevät kuljetuksessa, teollisuudessa ja palvelualoilla
22.4.2015
SAK:laiset alat tarjoavat nuorille kesätöitä viime vuotta niukemmin. Joka viides eli 21 prosenttia SAK:n kyselyyn vastanneesta luottamushenkilöstä ilmoittaa, että työnantaja palkkaa kesätyöntekijöitä vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Eniten kesätöitä löytyy julkiselta alalta, jossa 74 prosenttia luottamushenkilöstä kertoo, että työpaikalle palkataan entiseen tapaan kesätyöläisiä. Lähes yhtä paljon töitä löytyy yksityisiltä palvelualoilta. Kolmanneksi eniten kesätyötä on tarjolla teollisuudesta, missä 65 prosenttia vastaajista kertoo työnantajan rekrytoivan kesäväkeä.
Heikoiten nuoria työllistää kuljetusala, jossa joka kolmas luottamushenkilö ilmoittaa kesätöiden vähenemisestä.
SAK:n nuorisosihteeri Tatu Tuomela toivoo, että yritykset harkitsisivat vielä nuorten palkkaamista kesätöihin.
– Nuorelle on suuri asia päästä kesätöihin. Ensimmäinen työpaikka on tärkeä kokemus, ja se voi auttaa ratkaisevasti myöhemmässä työllistymisessä tai opiskeluvalinnassa. Toivon sydämestäni, että yritykset tekisivät tänä vuonna suuren yhteiskunnallisen teon ja palkkaisivat nuoria, vetoaa Tuomela.
Kyselyyn vastanneista luottamushenkilöistä joka viides kertoi, ettei hänen työnantajansa tee kesätyöntekijöille perehdytyssuunnitelmaa.
– Ensimmäinen kesätyö on se, jossa nuori oppii työelämän pelisäännöt. Siksi perehdytys ja perehdytyksen suunnitteleminen ovat tärkeitä asioita, painottaa Tuomela.
SAK:n luottamushenkilöpaneeliin vastasi maaliskuussa miltei tuhat luottamushenkilöä ja työsuojeluvaltuutettua. SAK:n edustamat liitot tulevat teollisuudesta, yksityiseltä kaupanalalta, kuljetusalalta sekä julkiselta sektorilta.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025
- AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025
- Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025
- Pääluottamusmies Vesa Mikkolasta AKT:n uusi edunvalvontapäällikkö14.11.2025
- EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia12.11.2025
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
- AKT: Pula rekkaparkeista stressaa kuljettajia6.10.2025
- Finnairin matkustamohenkilökunnan ja Viking Linen työehtosopimukset julkaistu6.10.2025
Päivitetty: 5.6.2019