SAK, Akava ja STTK: Suomen on syytä tukea EU:n elvytyspakettia
6.5.2021
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK korostavat, että EU:n elvytyspaketin kaataminen Suomessa voisi johtaa vakaviin seurauksiin.
Paketin hylkäämisestä seuraisi todennäköisesti markkinamyllerrys, joka johtaisi työpaikkojen katoamiseen ja lamauttaisi tärkeintä vientialuettamme eli unionin sisämarkkinoita. Jo itse paketin syntyminen rauhoitti markkinoita ja on luonut toivoa koronan runtelemaan maanosaan, järjestöt huomauttavat.
Elvytyspaketin käsittelyssä ei ole kyse pelkästään yhdestä paketista. Jos eduskunta torjuisi sen, ajautuisimme väistämättä EU:n ulkokehälle. Järjestöt muistuttavat, että lähivuosina unionitasolla tehdään raskaan sarjan päätöksiä, jotka koskevat muun muassa ilmastoa, taloutta, kauppapolitiikkaa ja monia muita meille tärkeitä asioita, joiden edistämisessä tarvitaan laajaa yhteistyötä.
On lisäksi muistettava, että unionin monivuotinen vuosien 2021–2027 budjetti on kytketty elvytyspakettiin. Jos elvytyspaketti hylättäisiin, saattaisimme samalla epävarmuuden tilaan esimerkiksi EU:n rakennerahastot sekä koulutus- ja tutkimusohjelmat.
– EU:n elvytyspaketti on tulevaisuuteen katsova ja uutta kestävää kasvua luova. Se edistää voimakkaasti esimerkiksi digitalisaatiota, osaamista ja kiertotaloutta, joista syntyy uusia työpaikkoja sekä kilpailukykyä globaaleilla markkinoilla. Se ei ole sisällöltään täydellinen, mutta ryhmässä tehtävät päätökset ovat aina sovitteluratkaisuja, järjestöt korostavat.
EU on Suomelle laaja kokonaisuus, jonka avulla meillä on muun muassa vapaa liikkuvuus, EU on rauhanprojekti ja tärkeä äänemme globaaleissa kysymyksissä. Suomalaisten laaja enemmistö tukee jäsenyyttä ja eurooppalaista yhteistyötä. SAK, Akava ja STTK painottavat, että näitä arvoja ei pidä vaarantaa.
Päivitetty: 6.5.2021
Viimeisimmät uutiset
- Orpon hallitus saksi vastoin virkaesitystä työelämän perusoikeuksien rahoituksen5.12.2025
- Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön5.12.2025
- SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025
- AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025
- Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025
- Pääluottamusmies Vesa Mikkolasta AKT:n uusi edunvalvontapäällikkö14.11.2025
- EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia12.11.2025
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
Päivitetty: 6.5.2021