SAK: Ei päätöksiä poliittisista lakoista
18.4.2024
SAK:n hallitus keskusteli torstaina aamupäivällä ajankohtaisesta työmarkkinatilanteesta sekä kehysriihen päätöksistä. Se ei tehnyt päätöksiä työtaistelutoimista.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta. Kuva: Jaakko Lukumaa.
– Keskeytimme lakot kymmenen päivää sitten, jotta pääsemme keskustelemaan Orpon-Purran hallituksen kanssa sen suunnittelemista työelämäheikennyksistä. Keskustelut ovat käynnissä ja kesken. Tänään ei tehty päätöksiä poliittisista lakoista puoleen taikka toiseen, SAK:n hallituksen puheenjohtaja Jarkko Eloranta kertoo.
Elorannan mukaan työministeri Arto Satosen kanssa on keskusteltu erityisesti paikallisesta sopimisesta sekä edellytyksistä neuvotella vientivetoisesta työmarkkinamallista.
– Näkemykset ovat vielä kaukana toisistaan, mutta keskusteluja on käyty ihan hyvässä hengessä. SAK:n hallitus kävi tänään läpi tämän ajankohtaisen tilanteen. Se ei tehnyt uusia päätöksiä työmarkkinamallineuvotteluiden suhteen.
SAK:n hallitus arvioi, että talven ja kevään levottomuudet sekä yksipuoliset lainmuutokset vaikeuttavat syksyllä alkavia työehtosopimusneuvotteluita. Elorannan mukaan tulevaan tes-kierrokseen kasaantuu kovia paineita.
Kehysriihessä kylmä kyyti jatkui
Jarkko Eloranta muistuttaa, että aikuisten koulutusmahdollisuuksien leikkaaminen on lyhytnäköistä politiikkaa. Varsinkin SAK:laisilla aloilla mahdollisuus täydentää osaamista sekä muuttaa sitä uusiin työelämän vaatimuksiin sopivaksi on tärkeää sekä työntekijöiden että yritysten näkökulmasta.
– Ammatillisen koulutuksen leikkausten kohdistaminen aikuisten koulutukseen ja aikuiskoulutustuen lakkauttaminen heikentävät merkittävästi työntekijöiden omaehtoista koulutusta ja ammatinvaihtomahdollisuuksia. Ja samaan aikaan osaavasta työvoimasta on pulaa ympäri Suomea.
SAK muistutti hallitusta kehysriihen alla, että suuri joukko pienituloisia suomalaisia on jo osallistunut taakanjakoon enemmän kuin rahkeet riittäisivät.
– Leikkauksia ja sopeutustoimia markkinoitiin oikeudenmukaisina, silti verotuksessa ei koskettu pääomiin tai listaamattomien yhtiöiden osinkoverotukseen. Vaadimme, että kehysriihen päätöksistä ja muista tehdyistä leikkauksista tehtäisiin puoliväliriiheen vaikutusarviointi. Se jäi kuitenkin uupumaan.
Päivitetty: 18.4.2024
Viimeisimmät uutiset
- AKT hakee sopimustoimitsijaa2.2.2026
- SASK pitää ulkoministeriön rahoituspäätöstä lainvastaisena – kanteli päätöksestä oikeuskanslerille26.1.2026
- SAK:n luottamushenkilöpaneeli: 17 prosentilla työpaikoista tehdään PETH-alkoholitestejä22.1.2026
- Hallituksen esitys vyöryttää lisää negatiivisia vaikutuksia työllisyyteen15.1.2026
- Työelämän Temu-laki etenee – luvassa lisää huononnuksia työntekijöiden oikeuksiin15.1.2026
- AKT:n jäsenelle 80 000 euron korvaukset irtisanomiskiistassa13.1.2026
- Suomen työttömyys EU-maiden suurinta, hallitus epäonnistunut työllisyyspolitiikassa9.1.2026
- AKT:n jäsenet saavat sähköpostia jäsenkyselystä8.1.2026
- Vuodenvaihteen muutoksia 2026: Työlainsäädännössä heikennykset jatkuvat, sosiaaliturvan saamisen ehtoja kiristetään7.1.2026
- Finnairin joululahja matkustamohenkilökunnalle on märkä rätti päin naamaa22.12.2025
Päivitetty: 18.4.2024