SAK:n johtaja Jyrki Konola: Hankalissakin oloissa työntekijöille on taattava asialliset työsuhteen ehdot
16.6.2022
SAK:n tervehdyksen AKT:n edustajakokoukselle tuonut johtaja Jyrki Konola SAK:sta muistutti, että inflaatio, kohonneet ruuan ja energian hinnat sekä pandemia ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan ovat aiheuttaneet huolta kansalaisissa, ja että vaikeassa tilanteessa eniten kärsivät aina heikoimmassa asemassa olevat.
− Niin pandemia kuin sota ovat vaikuttaneet Suomen talouteen negatiivisesti. Kuten yleensä, tällaisissa tilanteissa maksumiehiksi ja -naisiksi joutuvat helposti jo ennestään heikommassa asemat olevat ihmiset ja ihmisryhmät.
Työmarkkinoiden näkökulmasta tilanne on myös vaikea. Työmarkkinakierroksen käsittämättömin episodi oli metsäyhtiö UPM:n toiminta. Konolan mukaan kyseessä oli työnantajan selvä ideologinen hyökkäys ammattiyhdistysliikettä vastaan.
− Oli tarpeen, että saimme kootuksi UPM:n toimia vastaan yhteiset painostustoimet, esimerkiksi AKT:n asettaman saarron, sanoi Konola.
Hän totesi myös, että maailmanmeno kulkutauteineen ja sotineen on vaikuttanut vahvasti myös kuljetusalaan.
− Kun julkinen raha on tiukassa, esimerkiksi Suomen tieverkon korjausvelka ja ylipäätään sen huono kunto alkaa olla jo vaaraksi niin kuljettajille ja kalustolle kuin kaikille tiellä liikkujille. Tämä asia olisi päättäjien hyvä tiedostaa ennen kuin on liian myöhäistä.
Myös polttoaineiden kohonneet kustannukset rasittavat kuljetusalaa, mikä Konolan mukaan voi näkyä myös kuljettajien työssä. Se voi pahimmillaan johtaa siihen, että yritysten voitto revitään työntekijöiden työehdoista. Näin se ei kuitenkaan saa olla.
− Hankalissakin oloissa työntekijöille on taattava asialliset työsuhteen ehdot.
Teksti: Arto Jokela Kuva: Vesa-Matti Väärä
Päivitetty: 16.6.2022
Viimeisimmät uutiset
- AKT:n tes-kierros päättymässä: matkatoimistoalalle neuvottelutulos27.5.2025
- Valtaosa suomalaisista suhtautuu myönteisesti ammattiliittoihin ja niiden tekemään ihmisoikeustyöhön kehittyvissä maissa26.5.2025
- SAK on tyytyväinen ylimmän tuomioistuimen linjaukseen: Ruokalähetit ovat työntekijöitä26.5.2025
- AKT sai työehtosopimuksen Finnairin matkustamohenkilökunnalle22.5.2025
- Vahva tuki suomalaisilta ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeudelle22.5.2025
- Ismo Kokon puhe AKT:n valtuuston kokouksessa: Ay-liike luo yhteiskuntaan elintärkeää taloudellista turvaa ja vakautta.21.5.2025
- AKT:n 2. varapuheenjohtaja Niko Blom AKT:n valtuuston kokouksessa: Jäseniltä selkeä viesti, teimme juuri sen mikä kannatti21.5.2025
- Seuraavan hallituksen tehtävänä pistää vientimalli uusiksi21.5.2025
- AKT:lle neuvottelutulos Finnairin matkustamohenkilöstön työehtosopimuksesta19.5.2025
- Matkatoimistoalan ja Finnairin matkustamohenkilöstön neuvotteluissa pohditaan esityksiä15.5.2025
Päivitetty: 16.6.2022