#Äänityöttömälle – Nyt riitti työttömien kyykyttäminen
1.2.2018
SAK odottaa huomiseen mielenilmaukseen Helsingissä osallistuvan tuhansia ihmisiä ympäri Suomea. Ennakkoarvioiden mukaan SAK:n jäsenliittojen järjestämiin poliittisiin lakkoihin osallistuu kymmeniä tuhansia palkansaajia. Mielenilmausta voi seurata suorana netistä.
Suomen suurin palkansaajajärjestö toivoo Senaatintorilla järjestettävän poliittisen mielenilmauksen saavan hallituksen viimein kuuntelemaan kansalaisten toiveet aktiivimallin perumiseksi.
– Työttömien toimeentulon leikkaaminen ei tuo lisää työtä Suomeen. Hallitus on jo leikannut työttömyysturvaa 200 miljoonalla eurolla, emme hyväksy enää uusia leikkauksia, puheenjohtaja Jarkko Eloranta painottaa.
– Hallitus lupasi jo kilpailukykysopimuksen yhteydessä, ettei työttömyysturvaa enää leikata, siksi aktiivimalli on mielestämme kilpailukykysopimuksen vastainen työttömyysturvan leikkaus.
Aktiivimallin käsittelemistä uudelleen vaativan kansalaisaloitteen allekirjoitti kuukauden aikana noin 135 000 ihmistä.
– Aloite ansaitsee eduskunnassa huolellisen käsittelyn vielä tällä vaalikaudella. Myös kehysriihessä on pohdittava aktiivimallin muuttamista, Eloranta huomauttaa.
Aktiivimallille ja työttömille määrättäville karensseille löytyy vaihtoehto SAK:lta. SAK:n kannustavassa työllistymismallissa karenssit ovat nykyistä selvästi lievempiä, ne kasvavat asteittain ja työtön voi myös välttää karenssit.
– Emme ymmärrä, miksi työttömiä on peloteltava rangaistuksilla, joita he voivat saada myös tahattomasta virheestä. Omassa mallissamme työtöntä rohkaisevat palvelut ja erilaiset porkkanat.
Mielenilmaus suorana netissä
Tapahtumaa voi seurata suorana lähetyksenä: www.sak.fi/aineistot/uutiset/aanityottomalle-mielenilmaus-aktiivimallia-vastaan-mita-missa-milloin-ja-miksi
Lue lisää SAK:n kannustavasta työllistymismallista: www.sak.fi/aineistot/uutiset/sak-lieventaisi-tyottomille-maarattavia-karensseja-ja-korvaisi-osan-varoituksella
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön5.12.2025
- SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025
- AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025
- Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025
- Pääluottamusmies Vesa Mikkolasta AKT:n uusi edunvalvontapäällikkö14.11.2025
- EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia12.11.2025
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
- AKT: Pula rekkaparkeista stressaa kuljettajia6.10.2025
Päivitetty: 5.6.2019