Sevander puolustaa karting-mestaruutta
25.5.2016
AKT:n karting-mestaruuksista kamppaillaan tulevana lauantaina Pesämäen moottoriurheilukeskuksessa Honkajoella. Mukana on yli 40 ajajaa ja kilpailu starttaa kello 11.
Ensimmäisen kerran karting-mestaruuksista kilpailtiin Oulun talvipäivillä 2015. Silloin mestariksi ajoi Jani Sevander, osasto 142. Sevander puolustaa mestaruuttaan lauantaina. Myös Oulun kilpailun kolmonen Mika Lalli, osasto 058, starttaa kisaan.
Pesämäen moottoriurheilukeskuksessa kilpailijoita odottaa yli kilometrin pituinen rata, jonka suorilla karting-auton nopeus nousee yli sataan kilometriin tunnissa.
- Kilpailuaika on 20 minuuttia. Alussa on varattu viisi minuuttia autoon ja rataan tutustumiseen. Sen jälkeen ajetaan 15 minuutin aika-ajot. Finaalissa ajoaika on 10 minuuttia.
Kilpailussa ei ajeta mies miestä vastaan, vaan aika ratkaisee sijoituksen, kertoo kilpailun järjestävän Pohjois-Satakunnan Autoalantyöntekijät osasto 057:n puheenjohtaja ja kilpailun puuhamies Petri Rantanen.
Hänen mukaansa Pesämäessä on loistavat olosuhteet AKT:n mestaruuskilpailulle. – Toivotaan vaan hyvää keliä.
Kilpailun seuraajille on tarjolla mm. mahdollisuus ottaa tuntumaa rallicross-rataan kilpailuauton kyydissä. Paikalla on lisäksi simulaattori, jossa voi ottaa tuntumaa kilpailuun.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön5.12.2025
- SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025
- AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025
- Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025
- Pääluottamusmies Vesa Mikkolasta AKT:n uusi edunvalvontapäällikkö14.11.2025
- EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia12.11.2025
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
- AKT: Pula rekkaparkeista stressaa kuljettajia6.10.2025
Päivitetty: 5.6.2019