Tehoratsiassa synkkä saldo – AKT:n Piirainen vaatii raskaan liikenteen valvontayksikköä
9.8.2016
AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen kauhistelee tullin perjantaisen tehoratsian saldoa. Ratsiassa joka toinen ajoneuvo määrättiin ajokieltoon. Ajokieltoon määrätyt olivat kaikki balttirekkoja.
Piirainen peräänkuuluttaakin raskaan liikenteen valvontayksikköä ja kysyy, monta kuolonkolaria tarvitaan, ennen kuin hallitus tekee jotain kabotaasin aiheuttamien vaarojen torjumiseksi.
Tullin ja katsastusviranomaisten raskaanliikenteen tarkastusisku Hangossa viime perjantaina antoi synkän tuloksen. Kymmenestä tarkastetusta Viron Paldiskista saapuneesta raskaanliikenteen ajoneuvosta joka toinen asetettiin välittömästi ajokieltoon ja kuljettajille kirjoitettiin sakkoja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajoneuvorikkomuksista. Kaikki ajokieltoon asetetut ajoneuvot oli rekisteröity Baltian maissa.
Ajokieltojen syinä olivat mm. vakavat jarruviat. Yhden ajoneuvoyhdistelmän jarrut olivat esimerkiksi niin heikkotehoiset, etteivät jarrut menneet lukkoon ollenkaan. Kyseisen ajoneuvon lastina oli 10 000 kiloa laastia.
− Puheenjohtaja Piirainen muistuttaa, että AKT varoitti useaan otteeseen ennen kabotaasin vapauttamista, että kabotaasi on uhka liikenneturvallisuudelle.
− Mitä tähän vastaa liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner? Entä ulkoministeri Timo Soini, joka myös puolusti kabotaasin vapauttamista? Pitäisikö raskaan liikenteen valvontayksikkö perustaa nyt kiireellisesti, kuten AKT on esittänyt, vai kuinka monta kuolonkolaria tarvitaan ennen kuin päättäjät heräävät?
− Toimiiko hallitus, vai seuraako se jälleen tumput suorina, mitä tapahtuu, kysyy Piirainen.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön5.12.2025
- SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025
- AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025
- Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025
- Pääluottamusmies Vesa Mikkolasta AKT:n uusi edunvalvontapäällikkö14.11.2025
- EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia12.11.2025
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
- AKT: Pula rekkaparkeista stressaa kuljettajia6.10.2025
Päivitetty: 5.6.2019