THL:n ohjeet koulukuljetuksiin COVID-19-tartuntojen ehkäisemiseksi
12.5.2020
Opetuksen järjestäjät ovat vastuussa koulukuljetusten turvallisesta jatkamisesta.
Miten koronavirus tarttuu?
Uusi koronavirus (SARS-CoV-2) tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut henkilö yskii tai aivastaa. Lähikontaktissa korona voi tarttua myös kosketuksen välityksellä, jos sairastunut on esimerkiksi yskinyt käsiinsä ja on sen jälkeen koskenut toiseen ihmiseen. Virus voi tarttua myös kosketuksen kautta pinnoilta, joille on hiljattain päätynyt sairastuneen hengitystie-eritteitä. Koronavirukset ovat kuitenkin rakenteeltaan sellaisia, että ne eivät säily tartuttavina pinnoilla pitkään. Pintojen osuus viruksen leviämisessä ei nykytiedon mukaan ole merkittävä.
Suojautumisen periaatteet
1. Varmistetaan, että oppilaat eivät matkusta sairaana ja että kuljettaja ei tule sairaana tai oireisena töihin. Tämä on tärkein suojautumistoimenpide. 2. Pidetään etäisyyttä ja pidättäydytään fyysisestä kontaktista (esim. kättely). Tämä koskee sekä oppilaita että kuljettajaa. 3. Korostetaan hyvää yskimis- ja aivastamishygieniaa 4. Huolehditaan käsihygieniasta 5. Huolehditaan kulkuneuvon siisteydestä ja pintojen puhtaudesta
Oppilaiden ja kuljettajan ohjeistaminen
Oppilaita ja kuljettajia tulee tiedottaa siitä, että sairaana matkustamista tulee välttää.
Pitämällä etäisyyttä henkilöiden välillä voidaan vähentää pisaratartunnan riskiä. Tarkkoja ohjeita siitä, mikä on oikea etäisyys ei voi antaa, koska siihen vaikuttavat mm. auton koko, ilman virtaukset, suodatus ja vaihtuminen. Tärkeää on pitää etäisyyttä niin paljon kuin tilan luonne käytännön toiminnan järkevän toteuttamisen kannalta sallii.
Oppilaan kulkeminen kuljettajan ohitse ei sinänsä aiheuta merkittävää altistumistilannetta kuten eivät myöskään lyhyet kontaktit ulkotilassa esimerkiksi matkatavaroiden käsittelemisen yhteydessä.
Esimerkkejä oppilaiden sijoittelusta
- Taksikuljetuksissa henkilöautolla suositeltavin oppilaan sijoituspaikka on takapenkin oikeassa reunassa.
- Suositeltavaa on myös, että takapenkillä on korkeintaan kaksi oppilasta eli keskimmäinen penkki pyritään pitämään tyhjänä.
Hyvä yskimis/aivastamis- ja käsihygienia on ensiarvoisen tärkeää: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/infektioiden-ehkaisy-jatorjuntaohjeita/kasienpesu-ja-yskiminen
Yhteydenotot terveydenhoitoon
- Jos oppilaalla epäillään COVID-19-tartuntaa, tulee häntä ja vanhempia neuvoa ottamaan puhelimitse yhteyttä terveydenhuollon päivystykseen.
- Jos kuljettaja epäilee saaneensa COVID-19-tartunnan, tulee hänen ottaa puhelimitse yhteyttä työterveyshuoltoon tai terveydenhuollon päivystykseen.
Päivitetty: 13.5.2020
Viimeisimmät uutiset
- Liikenneopetusalan, Matkatoimistoalan ja Finnairin matkustamohenkilöstön palkkataulukot uudelle sopimuskaudelle - Uusia työehtosopimuksia julkaistu26.6.2025
- Rikotut työmarkkinat? - Poliitikot ja liittojohtajat lavalla Työväen Musiikkitapahtumassa Valkeakoskella27.6.2025
- Ovelaa leikkauspolitiikkaa – hallitus on silpunnut sosiaaliturvaa pala kerrallaan18.6.2025
- Kohti turvallisia ja väkivallattomia työpaikkoja – Kolumbia ratifioi ILOn yleissopimuksen 19017.6.2025
- AKT:n palvelunumerot palvelevat läpi kesän19.6.2025
- AKT:n sopimuskierros maalissa5.6.2025
- Satamien kannanotto AKT:n edustajakokouksen puheenjohtajavalintoihin5.6.2025
- Työntekijöiden oikeudet maailmalla toteutuvat ennätyksellisen huonosti4.6.2025
- Hallitus jatkaa työntekijöiden kurittamista: Vuorossa määräaikaisuuksia, lomautusilmoitusaikaa sekä takaisinottovelvollisuutta koskevat heikennykset2.6.2025
- AKT sai työehtosopimuksen matkatoimistoalalle4.6.2025
Päivitetty: 13.5.2020