Pohjoismaiset ay-järjestöt: Suomen hallituksen toimet puuttuvat karkeasti sopimusvapauteen
11.9.2015
Pohjoismaiset ay-järjestöt: Suomen hallituksen toimet puuttuvat karkeasti sopimusvapauteen. Pohjolan ay-liike tuomitsee Suomen hallituksen esittämät kaavailut heikentää työntekijöiden työehtoja ja toimeentuloa puuttumalla karkeasti sopimusvapauteen.
- Suomen hallituksen julkistamat toimet kilpailukyvyn parantamiseksi romuttavat pohjoismaisen mallin mukaisen sopimisen ja vaarantavat koko vapaan sopimusoikeuden, pohjoismaiset ay-puheenjohtajat toteavat.
- Monet kansainväliset sopimukset takaavat järjestäytymisvapauden ja oikeuden neuvotella kollektiivisesti työehdoista. Näitä kansainvälisiä sopimuksia ovat ILO:n yleissopimukset nro 87 ja 98, Euroopan ihmisoikeussopimus, Euroopan sosiaalinen peruskirja, YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva sopimus sekä taloudellisia-, sosiaalisia- ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevat sopimukset.
Pohjolan ay-liike toteaa, että jos Suomen hallituksen esittämät työelämän heikennysesitykset toteutetaan, on niillä arvaamattomat seuraukset paitsi suomalaiselle yhteiskunnalle, niin myös laajemmin Pohjoismaissa.
- Suomen hallitus rajoittaa työmarkkinajärjestöjen vapaata neuvotteluoikeutta. Se ei ole hyväksyttävää, järjestöt toteavat.
Pohjolan ammatillisen yhteisjärjestön (NFS – Nordens Fackliga Samorganisation) jäsenjärjestöjä ovat kaikki pohjoismaalaiset ay-keskusjärjestöt. Järjestöillä on yhteensä 9 miljoonaa jäsentä. PAY:n suomalaisia jäsenjärjestöjä ovat SAK, Akava ja STTK.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön5.12.2025
- SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025
- AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025
- Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025
- Pääluottamusmies Vesa Mikkolasta AKT:n uusi edunvalvontapäällikkö14.11.2025
- EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia12.11.2025
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
- AKT: Pula rekkaparkeista stressaa kuljettajia6.10.2025
Päivitetty: 5.6.2019