Valtionyhtiö Finnair kiristää työntekijöitä palkanalennuksiin
16.11.2022
Finnair on vaatinut pitkin syksyä matkustamohenkilökunnalta palkanleikkauksia ja asiasta on käyty neuvotteluja. Matkustamohenkilökuntaa edustava Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry ei neuvotteluissa ole leikkauksiin suostunut.
Neuvotteluissa AKT on esittänyt Finnairille muita säästövaihtoehtoja, kuten työaikajoustoja. Ne eivät ole työnantajalle kelvanneet.
Tänään julkisuuteen tulleessa tiedotteessa Finnair kertoo suunnitelmasta siirtää Thaimaan ja Pohjois-Amerikan reittien matkustamopalvelut alihankintatyöksi.
- Finnair kiristää nyt aivan avoimesti työntekijöitä alentamaan palkkojaan, uhaten siirtää matkustamohenkilöpalvelut alihankintana tehtäväksi. Samalla yhtiö uhkaa irtisanoa satamäärin ihmisiä, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko sanoo.
- Epäilemme, että tämä operaatio tehdään osittain siksi, että johto saa pitää bonuksensa. Finnairilla on edelleen voimassa 70 johtajan bonusjärjestelmä, jonka kriteerit eivät laukea ilman leikkauksia. Työntekijät halutaan pakottaa palkanleikkauksiin.
Kokko muistuttaa, että työntekijät ovat täysin syyttömiä Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaan ja siitä seuranneeseen Venäjän ylilentokieltoon, mikä on rasittanut Finnairin tulosta. Palkanalennuksilla kiristys osoittaa valtio-omisteiselta yhtiöltä arveluttavaa henkilöstöpolitiikkaa.
- Valtionyhtiö Finnair näyttää toimivan vailla omistajaa, kun toimiva johto saa kohdella työntekijöitä aivan miten tahansa. Samanlaisia ongelmia on aiemmin ollut mm. Postilla ja VR:llä.
AKT ei myöskään ole saanut työnantajaliitto PALTA:lta uutta säästöneuvottelukutsua. Julkisuuteen tullut Finnairin tiedote tuli täytenä yllätyksenä.
Lisätiedot:
Ismo Kokko
AKT:n puheenjohtaja
p. 040 732 5373
Päivitetty: 16.11.2022
Viimeisimmät uutiset
- Orpon hallitus saksi vastoin virkaesitystä työelämän perusoikeuksien rahoituksen5.12.2025
- Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön5.12.2025
- SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän toiveiden täyttämiseen ja unohtanut työttömät20.11.2025
- AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025
- Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025
- Pääluottamusmies Vesa Mikkolasta AKT:n uusi edunvalvontapäällikkö14.11.2025
- EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia12.11.2025
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
Päivitetty: 16.11.2022