Hallitus leikkaa, AKT auttaa- osallistu AKT-tiimin kautta Nenäpäivään 7.11.
6.11.2015
Kestävin tapa kitkeä köyhyyttä maailmassa on ihmisarvoinen työ ja elämiseen riittävä palkka.Tätä työtä Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK on tehnyt menestyksekkäästi jo 30 vuotta. Nyt kuitenkin hallituksen leikkaukset kehitysapuun kohdistuvat kipeästi juuri tähän työhön. Siksi vahvan tehtävä on tukea heikkoa.
Tukemalla vapaita ja demokraattisia ammattiliittoja lisätään tehokkaasti niin työntekijöiden kuin perheiden hyvinvointia.
Ammattiliitoilla on merkittävä rooli myös lapsityön vähentämisessä.
SASK on yksi Nenäpäivän edunsaajista. AKT on SASKin jäsenjärjestö ja sillä on yhteenä neljä
eri hanketta maailmalla. Näistä kaksi sijoittuvat Afrikkaan, yksi Aasiaan ja yksi Etelä-Amerikkaan.
Hankkeiden tavoitteena on saada kuljetusalan työntekijöille kattava sopimus vähimmäistyöehdoista sekä koulutuksen kautta vahvistaa ja tehostaa ammattiliittojen strategista
jäsenhankintaa ja – palveluita sekä ammattiliittojen kykyä neuvotella minimiehdot huomioivat työehtosopimukset eri maissa. Näin vahvempi tukee heikompaa.
AKT:n osuus hankkeissa on 20 %, loppu tulee ulkoministeriöstä.
Osallistu nenäpäivään www.nenapaiva.fi/tiimit ja osoita solidaarisuuttasi kehitysmaan lapsille.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT sai työehtosopimuksen Finnairin matkustamohenkilökunnalle22.5.2025
- Vahva tuki suomalaisilta ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeudelle22.5.2025
- Ismo Kokon puhe AKT:n valtuuston kokouksessa: Ay-liike luo yhteiskuntaan elintärkeää taloudellista turvaa ja vakautta.21.5.2025
- AKT:n 2. varapuheenjohtaja Niko Blom AKT:n valtuuston kokouksessa: Jäseniltä selkeä viesti, teimme juuri sen mikä kannatti21.5.2025
- Seuraavan hallituksen tehtävänä pistää vientimalli uusiksi21.5.2025
- AKT:lle neuvottelutulos Finnairin matkustamohenkilöstön työehtosopimuksesta19.5.2025
- Matkatoimistoalan ja Finnairin matkustamohenkilöstön neuvotteluissa pohditaan esityksiä15.5.2025
- Finnairin matkustamohenkilöstön ja matkatoimistoalan neuvotteluissa etenemistä9.5.2025
- Liikenneopetusalalle työehtosopimus8.5.2025
- Huolinta-alan varastoterminaali- ja satamatyöntekijöiden palkkataulukot uudelle sopimuskaudelle8.5.2025
Päivitetty: 5.6.2019