SAK: Tulevan hallituksen tartuttava määrätietoisesti ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöön
18.4.2023
SAK vaatii tulevalta hallitukselta järeää toimenpidepakettia, jolla ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöön pystytään puuttumaan nykyistä tehokkaammin.
Tänään julkaistujen viranomaisten harmaan talouden valvontatietojen mukaan ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttö on lisääntynyt. Harmaan talouden valvontaa tekevät viranomaiset törmäävät yhä useammin tilanteisiin, joissa työsuhteita naamioidaan yrittäjyydeksi. Niin sanotussa kevytyrittäjyydessä työnantajan velvollisuuksia siirretään työntekijöille. Myös kiskonnan tapaista työsyrjintää koskevien tapausten määrä kasvoi jo neljättä vuotta peräkkäin.
Valvontatietojen mukaan työnantajat eivät usein työsuhteessakaan noudata vähimmäistyöehtoja ulkomaalaisten työntekijöiden kohdalla. Työsuojeluviranomaisten tarkastuksissa on paljastunut puutteita erityisesti palkkauksessa.
– Tiedot ovat huolestuttavia ja kertovat, että valvonta ja rangaistukset eivät ole riittävällä tasolla. Jos tuleva hallitus haluaa lisätä työperäistä maahanmuuttoa, edellyttää se nykyistä määrätietoisempaa ja tehokkaampaa puuttumista työntekijöiden hyväksikäyttöön ja kovempia rangaistuksia siihen syyllistyneille työnantajille, sanoo SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.
Hän huomauttaa, että kokoomuksen esittämä paikallisen sopimisen vapauttaminen ja yleissitovuuden heikentäminen helpottaisi työvoiman hyväksikäyttöä entisestään.
SAK on listannut useita toimia, joilla työntekijöiden hyväksikäyttöön voidaan puuttua.
– Ehdotamme, että tuleva hallitus säätää ammattiliittojen kanneoikeudesta ja uusista matalan kynnyksen oikeussuojakeinoista, joilla työntekoa koskevan sopimuksen oikeudellista luonnetta voidaan vahvistaa ja estää työsuhteen naamiointi yrittäjyydeksi.
Kanneoikeuden laajentaminen mahdollistaa sen, että ammattiliitto voi nostaa kanteen oikeudessa työntekijän puolesta. Tämä auttaa tilanteissa, joissa hyväksikäytön uhri ei uskalla tai pysty nostamaan itse kannetta.
SAK esittää myös muun muassa rikosten vanhentumisaikojen ja työsuhteeseen perustuvien työaikasaatavien kanneaikojen pidentämistä. Liiketoimintakiellon ja yhteisösakon käyttöä työrikoksissa olisi laajennettava nykyisestä.
Päivitetty: 18.4.2023
Viimeisimmät uutiset
- AKT:n tes-kierros päättymässä: matkatoimistoalalle neuvottelutulos27.5.2025
- Valtaosa suomalaisista suhtautuu myönteisesti ammattiliittoihin ja niiden tekemään ihmisoikeustyöhön kehittyvissä maissa26.5.2025
- SAK on tyytyväinen ylimmän tuomioistuimen linjaukseen: Ruokalähetit ovat työntekijöitä26.5.2025
- AKT sai työehtosopimuksen Finnairin matkustamohenkilökunnalle22.5.2025
- Vahva tuki suomalaisilta ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeudelle22.5.2025
- Ismo Kokon puhe AKT:n valtuuston kokouksessa: Ay-liike luo yhteiskuntaan elintärkeää taloudellista turvaa ja vakautta.21.5.2025
- AKT:n 2. varapuheenjohtaja Niko Blom AKT:n valtuuston kokouksessa: Jäseniltä selkeä viesti, teimme juuri sen mikä kannatti21.5.2025
- Seuraavan hallituksen tehtävänä pistää vientimalli uusiksi21.5.2025
- AKT:lle neuvottelutulos Finnairin matkustamohenkilöstön työehtosopimuksesta19.5.2025
- Matkatoimistoalan ja Finnairin matkustamohenkilöstön neuvotteluissa pohditaan esityksiä15.5.2025
Päivitetty: 18.4.2023