AKT aloittaa tänään työehtosopimusneuvottelut - tavoitteena tuntuvat palkankorotukset
7.12.2022
Seuraa ajankohtaista tietoa tes-neuvotteluista akt.fi/neuvottelut.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry aloittaa keskiviikkona 7. joulukuuta uudet työehtosopimusneuvottelut. Neuvottelut alkavat tänään Autoliikenteen Työnantajaliitto (ALT) ry:n sekä Satamaoperaattorit ry:n kanssa. AKT neuvottelee kaikkiaan 12 työehtosopimuksesta, jotka ovat päättymässä 31.1.2023.
AKT:n selkeä tavoite neuvotteluissa on ansiotason nostaminen. Korkeaan inflaatioon ja ostovoiman heikentymiseen pitää vastata tuntuvilla palkankorotuksilla. Työehtosopimustavoitteina on myös työelämän laatukysymysten osalta. Näistä keskeisempiä ovat esimerkiksi työ- ja lepoajat, sosiaalimääräykset sekä erilaisten haittojen ja olosuhteiden mukanaan tuomat erityispiirteet.
- Korkea inflaatio tuo paineita tuntuviin palkankorotuksiin, kun tavallisilla työntekijöillä palkkapussin ostovoima kevenee. Neuvotteluissa on toisaalta huomioitava korkealla pysytellyt työllisyys sekä pula ammattitaitoisista kuljettajista. Kuljettajapula on syytä ottaa myös työnantajapuolella vakavasti, sanoo AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko.
Tänään alkaneissa neuvotteluissa ALT:n kanssa neuvoteltavana ovat kuorma-auto-, linja-auto-, huoltokorjaamo- ja terminaalitoiminta-alojen, linja-autoasemien sekä säiliöauto- ja öljytuotealan sopimukset. Satamaoperaattoreiden kanssa neuvotellaan ahtausalan sopimuksesta.
Neuvotteluja tullaan myöhemmin käymään myös Palvelualojen työnantajat Paltan, Elintarviketeollisuusliitto ETL:n, Kaupan liiton, Taksityönantajien sekä Airpro Oy:n kanssa.
Neuvottelujen etenemistä seurataan verkkosivuilla akt.fi/neuvottelut
Neuvottelujen etenemisestä kerrotaan neuvottelusivustolla akt.fi/neuvottelut. Sivustolla kerrotaan neuvotteluprosessista, neuvottelujen etenemisestä, neuvottelutavoitteiden sisällöstä ja ajankohtaisia uutisia siitä, mitä neuvottelurintamalla tapahtuu – mahdolliset työtaistelut mukaan lukien. Ota sivusto seurantaan!
Lisätiedot tes-neuvotteluista:
puheenjohtaja Ismo Kokko, p. 040 732 5375
edunvalvontapäällikkö Harri Pasanen, p. 040 582 8016
Tekstiä korjattu 7.12. klo 19. kohdasta:
"Neuvotteluissa on huomiotava korkealla pysynyt työllisyys"
Aiemmin kirjoitettu virheellisesti "työttömyys".
Päivitetty: 8.12.2022
Viimeisimmät uutiset
- SAK vastustaa lakisääteistä vientimallia7.10.2024
- Rauhaa ja demokratiaa tarvitaan ihmisarvoisen työn kasvualustaksi - Kunnon työn päivä 7.10.7.10.2024
- Hallituksen lakiehdotus estää vapaat neuvottelut ja sitoo valtakunnansovittelijan kädet3.10.2024
- SAK: Alustaloustyöllä testataan, miten algoritmilla voi johtaa27.9.2024
- AKT:n aloilla palkankorotuksia 1.10.2024 alkaen24.9.2024
- SAK: Työnantajien työelämärikkomusten määrä pysynyt korkealla18.9.2024
- AKT:n jäsen! Neste-äpillä kampanjatarjous -3 snt/litra - Kampanja voimassa 16.-29.9.16.9.2024
- Epärehellinen työnantaja voi jättää palkan maksamatta ilman rangaistusta – Allekirjoita kansalaisaloite palkkavarkauden kriminalisoimiseksi16.9.2024
- SAK: Tulevaisuus tänään -tapahtuma12.9.2024
- Askelviikot haastavat ottamaan askeleen hyvinvoinnille6.9.2024
Päivitetty: 8.12.2022