AKT:n Piirainen peräänkuuluttaa yritysten yhteiskuntavastuuta
24.4.2013
AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen kritisoi voimakkaasti useiden yritysten tuoreita irtisanomisaikeita. Tiistaina kaikkiaan satojen työntekijöiden irtisanomisista ilmoittivat mm. Stora Enso, Kemira, Orion ja Nokian alihankkijoista Tata.
- Lupaukset uusista työpaikoista yritysten kilpailukyvyn edellytyksien parantamisen jälkeen olivatkin täysin vailla todellisuuspohjaa. Maksumiehiksi joutuvat tälläkin kertaa pieni- ja keskituloiset palkansaajat, muistuttaa Piirainen.
Hän vaatii, että hallituksen on peruttava 4,5 prosentin yhteisöveroalennus kokonaisuudessaan, jos yritykset toimivat täysin vastoin elinkeinoelämän lupauksia jo pari viikkoa sen jälkeen, kun historian suurin tulonsiirto veronmaksajilta yrityksille tehtiin kehysriihessä. - Näin tuoreimmat esimerkit sen kertovat.
- Nyt pitää käyttää lomautuksia irtisanomisten sijaan. Lisäksi työntekijöiden osaamista tulevaisuuden haasteita varten voidaan vahvistaa lisäämällä koulutusta, ei irtisanomisilla, korostaa Piirainen.
- Missä on yritysten yhteiskuntavastuu, kysyy AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Uusi opas luottamushenkilöille ja työpaikoille työterveyshuollon järjestämisestä27.9.2023
- SAK: Poliittiset työtaistelut alkavat21.9.2023
- FFC: Fackförbunden inleder politiska stridsåtgärder21.9.2023
- AKT: Hallituksen budjettiratkaisut syventävät kahtiajakoa20.9.2023
- SAK budjettiriihestä: Hallituksen politiikka syventää pienituloisten ahdinkoa20.9.2023
- AKT:n Ismo Kokko: ”Emme hyväksy lakko-oikeuden rajoittamista”15.9.2023
- Suomalaisilta vankka tuki ay-liikkeen ihmisoikeustyölle kehittyvissä maissa14.9.2023
- #PainavaSyy – mitä sinun pitää tietää työelämämuutoksista5.9.2023
- Valtiovarainministerin talousarvioesitys heikentää väyläverkon tilaa30.8.2023
- AKT:lle voitto työtuomioistuimessa Finnairin hotellisopimusta koskevassa kanteessa29.8.2023
Päivitetty: 5.6.2019