Kai Laaksonen: Vahvempaa järjestötyötä
23.11.2017
AKT:n valtuuston puheenjohtaja Kai Laaksonen pohti syysvaltuuston avauspuheessaan 22. marraskuuta mm. liiton ensi kesän edustajakokousta.
− On erittäin tärkeää, että edustajakokous linjaa seuraavaan kauteen entistä vahvempaa järjestötyötä, koska yhteiskunta porvareiden johdolla ympärillämme on muuttumassa päivä päivältä vihamielisemmäksi ammatillista järjestäytymistä kohtaan. Enkä usko, että ammattiyhdistysliikkeen sisällä tapahtuneet lähiajan ylilyönnit johdon palkankorotuksissa ovat omiaan vähentämään kulmakarvojen kohottelua.
Syksyn palkkaneuvotteluja Laaksonen piti mielenkiintoisina, vaikka AKT ei joitain yksittäisiä sopimusaloja lukuun ottamatta neuvottelupöydässä olekaan.
− Syntyväthän meidän palkankorotukset pääosin näissä vientipöydissä. Erityisen mielenkiintoiseksi on muodostunut syntyneiden palkkaratkaisujen mallit yleiskorotusten sekä perälaudallisten ja laudattomien paikallisten erien rooli.
Laaksonen pohdiskeli, että yhteisymmärryksen AKT:n ja työnantajaliittojen löytyminen oikeista korotusprosenteista voi olla myös vaikeata.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- SAK: Veropäätökset osoittavat hallituksen huolen valtion velasta valheeksi23.4.2025
- Hallituksen velkatavoite karkasi – pienituloisia kuritettu turhaan24.4.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Jälleen hallitus lyö duunaria18.4.2025
- Kaupan automiesten palkkataulukot uudelle sopimuskaudelle17.4.2025
- Pääsiäisviikolla neuvoteltu liikenneopetus- ja matkatoimistoalalla17.4.2025
- AKT:lle neuvottelutulos elintarvikealan automiesten työehtosopimusneuvotteluista16.4.2025
- AKT:n palvelunumerot suljetaan kiirastorstaina kello 13.16.4.2025
- SAK:n työsuhdeneuvonta auttaa työntekijöitä maksutta - Suunnattu erityisesti nuorille ja ulkomaalaistaustaisille työntekijöille15.4.2025
- Tes-viikko päättyi elintarvikealan automiesten neuvotteluihin11.4.2025
- Kaupan automiehille työehtosopimus11.4.2025
Päivitetty: 5.6.2019