AKT paheksuu Postin työntekijöiden työehtojen rajuja heikennysesityksiä
2.11.2015
AKT on tarvittaessa valmis järjestöllisiin toimiin, mikäli hallituksen pakkolakeja lähellä olevat heikennykset ajetaan Postin työntekijöiden työehtoihin. Valtionyhtiö Posti tavoittelee sopimusneuvotteluissa satojen eurojen leikkauksia työntekijöiden kuukausiansioihin. Työnantaja pyrkii myös heikentämään työehtoja ja poistamaan työntekijöiden muutosturvan.
- AKT ei jää vain seuraaman sivusta, kun EK:n jäsenliitto Palvelualojen työnantajat Palta ajaa voimalla heikennyksiä toiseksi suurimman kuljetusliiton, Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n työehtoihin, sanoo AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen.
Palta on esittänyt mm. lauantaikorvausten poistamista, yötyölisän poistamista, iltalisän poistamista lähes kokonaan ja heikennyksiä sunnuntaikorvauksiin. Työnantajan tarjoaman sairaanhoidon tasoa halutaan heikentää. Palta haluaa lisäksi poistaa kokoaan työntekijöiden muutosturvasopimuksen.
- Kun hallitus veti jo pois esityksensä sunnuntailisien leikkaamiseksi, EK:n alainen Palta ajaa niitä nyt PAU:n sopimusneuvotteluissa. Tätäkö on valtio-omisteisen yrityksen omistaja- ja yhteiskuntavastuu, kysyy Piirainen.
Hän muistuttaa pääministeri Juha Sipilänkin peräänkuuluttamasta ripauksesta yritysjohdon isänmaallisuutta.
- Valtio-omisteisessa Postissa työntekijöiltä halutaan viedä muutosturva, jota tarjottiin työntekijöille aiemmin kaatuneessa yhteiskuntasopimuksessa. Postin johtoa tämä muutosturvan poistaminen ei kuitenkaan koskisi, muistuttaa Marko Piirainen.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan toimitusjohtaja Heikki Malisen irtisanomiskorvaus vastaa vuoden palkkaa, joka on noin puoli miljoonaa euroa.
- Postin toimitusjohtaja Malinen oli viime viikolla Outokummun hallituksessa siunaamassa erotetun toimitusjohtajan puolentoista miljoonan euron kultaisen kädenpuristuksen. Postin työntekijöille hän tarjoaa vain kylmää kättä, paheksuu AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen.
Lisätiedot puheenjohtaja Marko Piirainen p. 0400 729 450
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT: Suomeen on rakennettava uusi työmarkkinamalli, jolla voidaan parantaa ostovoimaa, työssä jaksamista ja kilpailukykyä31.5.2023
- Ismo Kokko pohjoismaisen kuljetustyöntekijöiden liitto NTF:n johtoon24.5.2023
- Mikä parantaisi kuljetusalan imua? - Harri Pasasen mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa23.5.2023
- Paikallinen sopiminen on SAK:laisilla aloilla yleistä, mutta sopimusten tulkinnasta syntyy usein erimielisyyksiä11.5.2023
- Työväen Musiikkitapahtumaan AKT:n jäsenille lipputukea hurjat 75 %9.5.2023
- Matkatoimistoalalle saatu työehtosopimus päättää AKT:n tes-kierroksen5.5.2023
- Jäsenrekisteripalvelut ja työsuhdeneuvonnan puhelinpalvelu keskiviikkona 10.5. klo 12-159.5.2023
- Maksuton Kesäduunari-info auttaa kesätyöntekijöitä2.5.2023
- Matkatoimistoalalle neuvottelutulos2.5.2023
- Työturvallisuuslaki muuttuu – ovatko työpaikat valmiita?28.4.2023
Päivitetty: 5.6.2019