Kuljetusajoneuvojen nostimista löytyi paljon turvallisuuspuutteita
11.11.2015
Kuljetusajoneuvojen nostimet ja nosturit ovat olleet tänä vuonna yhtenä työsuojeluvalvonnan kohteena. Tarkastuksia tehtiin yhteensä noin sata eri puolella Etelä-Suomea. Joka viidennellä tarkastuksella havaittiin vuoto takalaitanostimen nostosylinterissä.
- Vuoto on hälyttävä merkki sylinterin kulumisesta tai vauriosta, joka tulee heti korjata, sillä se voi pahimmillaan aiheuttaa vakavan tapaturman. Kuljetusalan tapaturmista merkittävä osa tapahtuu lastaus- ja purkutilanteissa, kertoo työsuojelutarkastaja Timo Tuovila Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Tarkastetuista ajoneuvoista puolella oli puutteita varoituslipuissa, jotka auttavat havaitsemaan vaakatasoon lasketun takalaitanostimen. Monella lippujen huomioväri oli kulunut pois, tai toinen tai molemmat liput puuttuivat. Joissakin tapauksissa varoitusliput olivat niin likaisia, että niitä voinut havaita riittävän hyvin.
Jos ajoneuvossa on ensisammutin, on sille tehtävä vuosittain määräaikaistarkastus. Tämä tarkastus oli laiminlyöty puolella tarkastetuista kohteista. Yhdessä tapauksessa sammutinta ei ollut tarkastettu 13 vuoteen.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT: Suomeen on rakennettava uusi työmarkkinamalli, jolla voidaan parantaa ostovoimaa, työssä jaksamista ja kilpailukykyä31.5.2023
- Ismo Kokko pohjoismaisen kuljetustyöntekijöiden liitto NTF:n johtoon24.5.2023
- Mikä parantaisi kuljetusalan imua? - Harri Pasasen mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa23.5.2023
- Paikallinen sopiminen on SAK:laisilla aloilla yleistä, mutta sopimusten tulkinnasta syntyy usein erimielisyyksiä11.5.2023
- Työväen Musiikkitapahtumaan AKT:n jäsenille lipputukea hurjat 75 %9.5.2023
- Matkatoimistoalalle saatu työehtosopimus päättää AKT:n tes-kierroksen5.5.2023
- Jäsenrekisteripalvelut ja työsuhdeneuvonnan puhelinpalvelu keskiviikkona 10.5. klo 12-159.5.2023
- Maksuton Kesäduunari-info auttaa kesätyöntekijöitä2.5.2023
- Matkatoimistoalalle neuvottelutulos2.5.2023
- Työturvallisuuslaki muuttuu – ovatko työpaikat valmiita?28.4.2023
Päivitetty: 5.6.2019