Li Andersson: Kriisien aikana, jos koskaan tarvitaan vahvaa ammattiyhdistysliikettä
16.6.2022
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson pohti AKT:n 18. edustajakokouksen avajaisissa, että on eletty kiihtyvien kriisien aikaa.
– Kriisien aikana, jos koskaan tarvitaan vahvaa ammattiyhdistysliikettä. Mullistusten ja maailmankriisien varjoon on meinannut jäädä moni asia, kuten se kuinka määrätietoisesti työnantajapuoli on käynyt työmarkkinajärjestelmää kohtaan. Pahin esimerkki tästä on UPM, jonka johtajaherroilla on ollut selkeä ideologinen tavoite, hintalapusta viis. Työnantaja puolen tavoite on selkeä, mitä pienempiin osiin asiat jaetaan, sitä heikompi neuvotteluvoima on työntekijöillä ja sitä huonompia palkkaratkaisuja se tarkoittaa. Tämä on suunta, mihin työnantajaliitot ovat halunneet viedä suomalaista työehtosopimusjärjestelmää.
– Suomalaiset hyvinvointivaltiot on rakennettu työtaistelujen avulla. Työntekijöillä on oikeus järjestäytyä ja neuvotella. Tämä on se malli, josta työnantajalitot haluavat päästä eroon. Jos työnantajat eivät halua turvata yhteisiä pelisääntöjä, se pitää tehdä muita kautta. Se tarkoittaisi lainsäädäntöä. Työnantaja ja työntekijät luovuttaisivat sen vallan, jota ovat keskenään käyttäneet maan hallitukselle, poliitikoille ja eduskunnalle. Näemme Vasemmistoliitossa, että vähimmäispalkka olisi tarpeen tuoda lakiin. Akuutein tarve on luottamusmiehen aseman vahvistamiselle lainsäädännössä. On tarpeen, että työntekijöillä on edustaja, joka käyttää valtaa työntekijöiden puolesta ilman työntekijän mielivaltaa tai painostusta.
Andersson kannattaa myös sosiaalivakuutusmaksujen siirtoa takaisin työnantajien maksettavaksi. Hän pitää erikoisena, että kun mediassa ja työnantajapuolella on todettu, että ”hallituksen ei pidä sotkeutua työehtosopimusneuvotteluihin”, niin kun kysymys on palkkojen heikentämisestä, halutaan hallitus mukaan.
Teksti: Arto Jokela Kuva: Vesa-Matti Väärä
Päivitetty: 16.6.2022
Viimeisimmät uutiset
- AKT: Suomeen on rakennettava uusi työmarkkinamalli, jolla voidaan parantaa ostovoimaa, työssä jaksamista ja kilpailukykyä31.5.2023
- Ismo Kokko pohjoismaisen kuljetustyöntekijöiden liitto NTF:n johtoon24.5.2023
- Mikä parantaisi kuljetusalan imua? - Harri Pasasen mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa23.5.2023
- Paikallinen sopiminen on SAK:laisilla aloilla yleistä, mutta sopimusten tulkinnasta syntyy usein erimielisyyksiä11.5.2023
- Työväen Musiikkitapahtumaan AKT:n jäsenille lipputukea hurjat 75 %9.5.2023
- Matkatoimistoalalle saatu työehtosopimus päättää AKT:n tes-kierroksen5.5.2023
- Jäsenrekisteripalvelut ja työsuhdeneuvonnan puhelinpalvelu keskiviikkona 10.5. klo 12-159.5.2023
- Maksuton Kesäduunari-info auttaa kesätyöntekijöitä2.5.2023
- Matkatoimistoalalle neuvottelutulos2.5.2023
- Työturvallisuuslaki muuttuu – ovatko työpaikat valmiita?28.4.2023
Päivitetty: 16.6.2022