Linja-autoliikenteessä tulee huomioida käyttövoiman vaikutukset turvallisuuteen
9.6.2022
OiRA – vuorovaikutteinen riskinarvioinnin työkalu
Linja-autokuljettajien työ on monipuolista, ja myös turvallisuusnäkökulmia on aiempaa enemmän. Alan työpaikoilla tarvitaankin säännöllistä riskinarviointia.
– Kun otetaan käyttöön uusia käyttövoimia, on huomioitava vaikutukset kuljettajan työskentelyyn ja turvallisuuteen. On tärkeää tietää, miten toimia kaasu- tai sähköbussin kanssa, jos ajoneuvossa ilmenee toimintahäiriö tai liikenteessä sattuisi esimerkiksi törmäys tai kolari, sanoo vanhempi asiantuntija Susanna Visuri Työterveyslaitoksesta.
– Viime vuonna rekisteröidyistä uusista linja-autoista puolet oli sähköbusseja. Kaupunkiliikenne liikenne sähköistyy nyt kovaa vauhtia. On hyvä, että uudet käyttövoimat on huomioitu OiRA-riskiarviointityökalussa, sanoo Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilä.
Työkalu auttaa pieniä toimijoita ja oppilaitoksia
Riskinarviointityökalu OiRA on päivitetty yhdessä linja-autoliikennealan toimijoiden kanssa. Mukaan on lisätty esimerkiksi kuljettajien vireystilaan ja terveyteen liittyviä näkökulmia.
– Haluamme panostaa henkilöstömme hyvinvointiin. Olemme ottaneet OiRAn käyttöön ja saaneet vinkkejä riskien kartoittamiseen, kertoo henkilöstöpäällikkö Marjut Kuosmanen Korsisaari-yhtiöistä.
Maksuton työkalu soveltuu erityisesti pienyrityksille, joissa työturvallisuutta halutaan kehittää yhdessä henkilöstön kanssa.
– Helppokäyttöinen työkalu helpottaa pieniä toimijoita, joilla on vähän resursseja. OiRA on auttanut meitä tunnistamaan riskejä ja suunnittelemaan riskienhallintatoimia, sanoo yrittäjä Anssi Manninen Bussi-Manninen Oy:sta.
OiRA sopii myös perehdyttämiseen, ja oppilaitokset voivat hyödyntää työkalua turvallisuuden opettamisessa.
Linja-autonkuljettaja kohtaa monenlaisia asiakkaita
Palveluliikenne on kasvussa, ja kuljetettavana voi olla iäkkäitä ihmisiä ja muita erityisryhmiä.
– Kuljettajat kohtaavat työssään monenlaisia matkustajia, joiden kanssa on pystyttävä toimimaan kaikissa palvelutilanteissa. Kuljettajilla pitää olla valmiudet huomioida oma ja asiakkaan turvallisuus erilaisissa työtilanteissa, joita ovat esimerkiksi matkustajan avustaminen tai tunnetilaltaan kiihtyneiden asiakkaiden kohtaaminen, sanoo Susanna Visuri Työterveyslaitoksesta.
Yöliikenteessä päihtyneet ja uhkaavasti käyttäytyvät asiakkaat saattavat aiheuttaa riskitilanteita, joihin tulee varautua. Päivitetyssä työkalussa huomioidaan aiempaa paremmin myös toiminta erilaisten asiakkaiden kanssa.
OiRA – vuorovaikutteinen riskinarvioinnin työkalu
Tutustu OiRAan Työterveyslaitoksen sivuilta.
Päivitetty linja-autoliikenteen OiRA: https://oiraproject.eu/oira-tools/fi/linja-autoliikenne/linja-autoliikenne-kevat-2022
Työterveyslaitos on päivittänyt OiRAn sisällön yhteistyössä seuraavien toimijoiden kanssa: Huoltovarmuuskeskus, Linja-autoliitto ry, Autoliikenteen Työnantajaliitto (ALT ry), Rahtarit ry, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry ja Työturvallisuuskeskus.
OiRA löytyy Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston sivuilta, ja siitä on oma versionsa useille eri aloille.
Päivitetty: 9.6.2022
Viimeisimmät uutiset
- AKT: Suomeen on rakennettava uusi työmarkkinamalli, jolla voidaan parantaa ostovoimaa, työssä jaksamista ja kilpailukykyä31.5.2023
- Ismo Kokko pohjoismaisen kuljetustyöntekijöiden liitto NTF:n johtoon24.5.2023
- Mikä parantaisi kuljetusalan imua? - Harri Pasasen mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa23.5.2023
- Paikallinen sopiminen on SAK:laisilla aloilla yleistä, mutta sopimusten tulkinnasta syntyy usein erimielisyyksiä11.5.2023
- Työväen Musiikkitapahtumaan AKT:n jäsenille lipputukea hurjat 75 %9.5.2023
- Matkatoimistoalalle saatu työehtosopimus päättää AKT:n tes-kierroksen5.5.2023
- Jäsenrekisteripalvelut ja työsuhdeneuvonnan puhelinpalvelu keskiviikkona 10.5. klo 12-159.5.2023
- Maksuton Kesäduunari-info auttaa kesätyöntekijöitä2.5.2023
- Matkatoimistoalalle neuvottelutulos2.5.2023
- Työturvallisuuslaki muuttuu – ovatko työpaikat valmiita?28.4.2023
Päivitetty: 9.6.2022