#PainavaSyy –alueelliset tilaisuudet
25.8.2023
Mitä hallitusohjelman kirjaukset käytännössä tarkoittavat? Tule mukaan SAK:n #PainavaSyy -tilaisuuteen omalla alueellasi.
Orpon-Purran hallitus etenee nopeasti tavoitteidensa kanssa. Hallitus aloitti jo kesällä hallitusohjelman leikkausesitysten valmistelun. Nyt se on tuomassa lähiaikoina eduskuntaan esitystä lakko-oikeuden rajoittamiseksi ja työttömyysturvan heikentämiseksi. Paikallisen sopimisen laajentaminen tulee todennäköisesti heti vuodenvaihteessa, jolloin jatketaan myös sosiaaliturvan leikkaamista. Mitä nämä toimet käytännössä tarkoittavat? Tule kuulemaan ja kysymään SAK:n maksuttomaan #PainavaSyy-tilaisuuteen.
Omien sanojensa mukaisesti hallitus tavoittelee talouskasvua ja työllisyyden parantamista, mutta käytännössä hallitusohjelman kirjaukset ovat heikennyksiä, joista kärsivät erityisesti työntekijät, työttömät, lapsiperheet. SAK:n asiantuntijoiden arvioiden mukaan monet leikkaukset osuvat samoihin ihmisiin ja vaikutusarviot ovat puutteellisia tai liioiteltuja.
SAK järjestää viisi alueellista tilaisuutta, joissa hallituksen politiikan sisältö avataan kansankielelle. Tilaisuuksissa on paikalla SAK:n ja liittojen johtoa sekä SAK:n asiantuntijoita. Osallistujilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja kommentteja. Lisäksi päästetään ääneen niin hallitus- kuin oppositiopuolueiden kansanedustajat paneelikeskustelussa.
Maksuttomat tilaisuudet on tarkoitettu SAK:n jäsenliittojen jäsenille ja aktiivitoimijoille, minkä lisäksi ne ovat medialle avoimia.
Missä ja milloin?
9.9.2023 klo 12.00-15.00
- Turku Turun Messukeskus, Messukentänkatu 9 13
- Oulu Radisson Blu, Hallituskatu 1
16.9.2023 klo 12.00-15.00 (Huom Tampere klo 13.00-16.00)
- Tampere Tuulensuun Palatsi, Hämeenkatu 30
- Järvenpää Järvenpää-talo, Hallintokatu 4
- Kuopio Hotelli Iso-Valkeinen, Majaniementie 2
Lounastarjoilu alkaa tuntia ennen tilaisuuden alkua ja päätteeksi kokoonnutaan cocktail-tarjoilun äärelle.
Ilmoittautuminen
Tila- ja tarjoilujärjestelyjen vuoksi pyydämme, että ilmoittaudut etukäteen mahdollisimman pian oheisen linkin kautta
https://link.webropol.com/ep/PainavaSyy-aluetilaisuudet
Linkin kautta pystyt ilmoittautumaan myös maksuttomiin yhteiskuljetuksiin.
Ilmoittautuneille lähetetään tarkempi ohjelma.
Tervetuloa!
Jarkko Eloranta Katja Syvärinen
SAK:n puheenjohtaja SAK:n järjestöjohtaja
Päivitetty: 5.9.2023
Viimeisimmät uutiset
- AKT: ”Satonen tekee raskaalle liikenteelle saman mitä Berner taksiliikenteelle”22.11.2023
- Luottamusmiehen aseman heikentäminen on vallan siirtämistä työnantajalle18.11.2023
- Pohjoismaiden kuljetustyöntekijöitä edustava NTF tukee If Metallin taistelua työehtosopimuksesta Teslan työntekijöille16.11.2023
- SAK:n Saana Siekkinen: EK ylistää kampanjassaan sanelemaansa hallitusohjelmaa8.11.2023
- SAK on valmis edistämään kilpailukyvyn ja ostovoiman turvaavaa työmarkkinamallia6.11.2023
- Ruotsissa Teslan työntekijät lakossa – kuljetustyöntekijöiden Transport tukitoimiin neljässä satamassa1.11.2023
- SAK: Aloitamme astetta kovemmat työtaistelutoimet31.10.2023
- 167 työntekijöiden edustajaa allekirjoitti vetoomuksen Lapin vaalipiirissä23.10.2023
- Kansainvälinen kuljetustyöntekijöiden liitto ITF tuomitsee väkivallan kärjistymisen Gazassa ja Israelissa20.10.2023
- Työturvallisuuskeskus: Maksuton sovellus työsuojeluvaalien järjestämiseen työpaikalla19.10.2023
Päivitetty: 5.9.2023