SAK:n kuljetusliitot koolla postialan rikkuritilanteen vuoksi
6.11.2015
SAK:n kuljetusliitot kokoontuivat 6.11. käsittelemään postialan tilannetta. Alalla on ollut sopimukseton tila 1.11. alkaen. Työnantaja hakee alan työehtosopimusneuvotteluissa useiden satojen eurojen leikkauksia työntekijöiden kuukausiansioihin ja rajuja työehtojen heikennyksiä.
Kuljetusliitot tuomitsevat työnantajaliitto PALTAn toiminnan postialan neuvotteluissa. PALTA on antanut jäsenyritykselleen Postille ohjeen rekrytoida satoja vuokratyöntekijöitä murtamaan laillisia työtaistelutoimia. Alalla on ollut laillinen perehdyttämis- ja koulutuskielto voimassa 2.11. alkaen, johon PALTA ja Posti ovat reagoineet poistamalla perehdyttämisestä kieltäytyneet työpaikoilta eli laittaneet työntekijöitä laittomaan työsulkuun. PALTA ja Posti ovat myös useissa julkisissa esiintymisissään ilmoittaneet käyttävänsä vuokratyöntekijöitä murtamaan ilmoitettuja työtaistelutoimia.
Kuljetusliitot edellyttävät, että PALTA ja Posti lopettavat välittömästi vuokratyövoiman käytön, jonka tavoitteena on murtaa laillisia työtaistelutoimenpiteitä ja että ne aloittavat rakentavat neuvottelut työehtosopimusratkaisun aikaansaamiseksi. Kuljetusliitot kokoontuvat maanantaina 9.11. arvioimaan tilannetta ja keskustelemaan mahdollisista jatkotoimenpiteistä.
Kuljetusliitot:
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Marko Piirainen
Ilmailualan Unioni IAU ry
Juhani Haapasaari
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry
Heidi Nieminen
Rautatievirkamiesliitto RVL ry
Kari Vähäuski
Suomen Lennonjohtajien yhdistys SLJY ry
Roy Myrberg
Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY ry
Juha Kuurne
Suomen Merimies-Unioni SMU ry
Simo Zitting
Veturimiesten liitto ry
Risto Elonen
Lisätietoja:
Heidi Nieminen/PAU, p. 050 340 3217
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Autoliikenteen sekä huolinta-alan työehtosopimusneuvotteluita jatkettu11.2.2025
- Huolinta-alan neuvottelut alkuun, elintarvikealan automiesten neuvottelut jatkuvat7.2.2025
- SASK kouluttaa uusia lähettiläitä huhtikuussa – haku on auki nyt7.2.2025
- AKT:n tes-neuvotteluissa ei juuri edistystä5.2.2025
- SAK: EK:n ehdottamat veronkevennykset suosivat rikkaita ja murentaisivat talouspolitiikan uskottavuuden5.2.2025
- AKT tukee Teollisuusliiton tes-neuvotteluja kolmannella saarrolla5.2.2025
- AKT:n useilla aloilla sopimukseton tila – mitä se tarkoittaa?3.2.2025
- Alue- ja kuntavaaliehdokas ilmoittaudu SAK:n vaaligalleriaan3.2.2025
- Useilla AKT:n aloilla alkoi sopimukseton aika1.2.2025
- Jarkko Eloranta SAK:n blogissa: Suma seisoo1.2.2025
Päivitetty: 5.6.2019