Puheenjohtaja Marko Piirainen: Kuljetusala huomioitava koronarokotuksissa

16.12.2020

AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen vaatii AKT-lehdessä kuljetusalalla työskentelevien huomioimista koronarokotuskeskustelussa.

− Koronarokotuksista käydyssä keskustelussa on unohdettu kuljetusalalla ja monet muut koronan aikana etulinjassa työskentelevät ammattiryhmät. Tällaisia ovat mm. paikallisliikenteessä työskentelevät linja-autonkuljettajat sekä taksinkuljettajat, toteaa Piiranen AKT-lehden kolumnissaan. 

Erityisen haastava tilanne on pääkaupunkiseudulla, missä kuljettajat ovat koko kriisin ajan olleet pahimmassa etulinjassa alttiina koronavirukselle.

Piirainen on huolissaan myös huoltovarmuudesta ja rahdin kulkemisesta. Siksi hänen mukaansa on tärkeää huolehtia myös satamien ja terminaalien toiminnan turvaamisesta ja rahtiliikenteen parissa työskentelevien terveydestä ja työoloista.

− Pitää muistaa, että toimivat kuljetukset niin henkilö- kuin rahtiliikenteessä ovat yhteiskunnan toiminnan elinehto. Siksi on tärkeätä, että kuljetusalalla työskentelevät huomioidaan vakavasti siinä keskustelussa, jossa määritetään sitä, mille ammattiryhmille koronarokotus annetaan ensimmäisenä, toteaa Piirainen.


Kuva: Reima Kokko


Päivitetty: 16.12.2020