Kesäduunari-info avautuu 4.5.
28.4.2015
Palkansaajakeskusjärjestöjen yhteinen Kesäduunari-info neuvoo jälleen nuoria kesätyösuhteisiin liittyvissä asioissa. Maanantaina 4.5. avattavaan maksuttomaan Kesäduunari-infoon voivat ottaa yhteyttä nuorten lisäksi myös vanhemmat sekä työnantajat.
SAK:n, STTK:n ja Akavan palvelu on saanut joka kesä satoja yhteydenottoja. Puhelimesta tai netin kautta voi pyytää apua esimerkiksi palkkoihin, työvuoroihin tai työsopimuksen laatimiseen liittyviin asioihin.
Kesäduunarineuvoja Rina Knape muistuttaa, että työsopimus kannattaa tehdä aina kirjallisena.
- Ennen kuin allekirjoitat sopimuksen, lue teksti ja käy läpi siinä mainitut työehdot sekä työntekijän oikeudet ja velvollisuudet. Tarkista etenkin luvattujen työtuntien määrä. Epäselvät kohdat on hyvä selvittää ennen sopimuksen allekirjoittamista, Knape jatkaa.
Palkkaerittelyn tai muun vastaavan tositteen kanssa tulee olla tarkkana. Lomakorvausta on maksettava muutaman tunnin pituisesta työsuhteesta.
- Tarkista, että palkkatiedot ovat oikein, ja sinulle on maksettu kaikki ilta-, viikonloppu- ja ylityökorvaukset. Huolehdi kesätyön loputtua, että saat oikeat lomakorvaukset, Knape huomauttaa.
Kesäduunarineuvoja korostaa, että kesätyöntekijälle kuuluu aina perehdytys työtehtäviin ja työhön. Perehdytys parantaa työturvallisuutta ja vähentää työtapaturmariskiä.
Kesäduunari-info on avoinna perjantaihin 28. elokuuta saakka. Palvelu on toiminut tähän mennessä jo kymmenenä kesänä.
Neuvoja voi kysyä numerosta 0800 179 279 ja osoitteesta www.kesaduunari.fi. Keskustelua käydään myös facebookissa osoitteessa www.facebook.com/kesaduunari ja twitterissä https://twitter.com/kesaduunari.
Puhelinpalvelu on avoinna maanantaista perjantaihin kello 9 – 15. Neuvontaa saa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Palveluun voi soittaa nimettömänä.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Ismo Kokko pohjoismaisen kuljetustyöntekijöiden liitto NTF:n johtoon24.5.2023
- Mikä parantaisi kuljetusalan imua? - Harri Pasasen mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa23.5.2023
- Paikallinen sopiminen on SAK:laisilla aloilla yleistä, mutta sopimusten tulkinnasta syntyy usein erimielisyyksiä11.5.2023
- Työväen Musiikkitapahtumaan AKT:n jäsenille lipputukea hurjat 75 %9.5.2023
- Matkatoimistoalalle saatu työehtosopimus päättää AKT:n tes-kierroksen5.5.2023
- Jäsenrekisteripalvelut ja työsuhdeneuvonnan puhelinpalvelu keskiviikkona 10.5. klo 12-159.5.2023
- Maksuton Kesäduunari-info auttaa kesätyöntekijöitä2.5.2023
- Matkatoimistoalalle neuvottelutulos2.5.2023
- Työturvallisuuslaki muuttuu – ovatko työpaikat valmiita?28.4.2023
- Matkatoimistoalan työehtosopimusneuvotteluissa tavoitellaan neuvottelutulosta huhtikuun aikana27.4.2023
Päivitetty: 5.6.2019