SAK: Turvapaikkaa hakevien hätään pitää puuttua
7.9.2015
SAK vetoaa työmarkkinajärjestöihin avun antamiseksi Eurooppaan saapuneiden turvapaikanhakijoiden hädän lieventämiseksi.
- Kiitettävän monet suomalaiset ovat jo auttaneet sotaa ja epävakaita oloja paenneita. Emme voi sulkea silmiämme ihmisten hädältä. Vetoamme erityisesti työmarkkinajärjestöihin, ammattiliittoihin sekä ammattiosastoihin ja liittojen jäseniin, jotta ne antaisivat tukensa turvapaikanhakijoita vastaanottaville kunnille ja järjestöille, SAK:n hallitus kehottaa julkilausumassaan.
Välittömän avun lisäksi tarvitaan pitkäjänteistä työtä pakolaisten lähtömaiden olojen parantamiseksi ja kohdemaiden vastaanottokyvyn parantamiseksi. Tämän työn tukemiseksi SAK on tänään päättänyt lahjoittaa 10 000 euroa Suomen Pakolaisavulle ja 10 000 euroa Suomen Punaiselle Ristille.
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly korostaa, että maan hallituksen ja kuntien on oltava valmis kantamaan vastuunsa Euroopan unionin tasolla.
- Suomella pitää olla riittävä kyky vastaanottaa tänne tulevat ihmiset, kotouttaa heidät ja tarjota heille työtä.
Lyly pitää välttämättömänä, että Euroopan unioni löytää mahdollisimman pian yhteisen tahdon pakolaiskriisin ratkaisemiseksi.
- Tilanne on poikkeuksellisen vakava. Eurooppaan saapuu päivittäin tuhansia uusia turvapaikanhakijoita. Päätöksiä heidän auttamisekseen on löydyttävä jo EU-maiden sisäministerien kokouksessa 14. syyskuuta. Myös sitovia maakohtaisia pakolaiskiintiöitä on harkittava.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT: Suomeen on rakennettava uusi työmarkkinamalli, jolla voidaan parantaa ostovoimaa, työssä jaksamista ja kilpailukykyä31.5.2023
- Ismo Kokko pohjoismaisen kuljetustyöntekijöiden liitto NTF:n johtoon24.5.2023
- Mikä parantaisi kuljetusalan imua? - Harri Pasasen mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa23.5.2023
- Paikallinen sopiminen on SAK:laisilla aloilla yleistä, mutta sopimusten tulkinnasta syntyy usein erimielisyyksiä11.5.2023
- Työväen Musiikkitapahtumaan AKT:n jäsenille lipputukea hurjat 75 %9.5.2023
- Matkatoimistoalalle saatu työehtosopimus päättää AKT:n tes-kierroksen5.5.2023
- Jäsenrekisteripalvelut ja työsuhdeneuvonnan puhelinpalvelu keskiviikkona 10.5. klo 12-159.5.2023
- Maksuton Kesäduunari-info auttaa kesätyöntekijöitä2.5.2023
- Matkatoimistoalalle neuvottelutulos2.5.2023
- Työturvallisuuslaki muuttuu – ovatko työpaikat valmiita?28.4.2023
Päivitetty: 5.6.2019