SAK: Työllistymisen esteenä työpaikkojen puute ei työttömyysturva
23.1.2015
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö muistuttaa, että työttömyyskorvaukset eivät estä suomalaisia työllistymästä.
SAK:n työelämäasioiden johtaja Saana Siekkinen huomauttaa, että Sitran tänään julkistaman keskusteluasiakirjan pohdinnat työttömyysturvan puolittamisesta eivät ole realistisia, kun jo nyt pienellä turvalla elävillä on vaikeuksia selvitä arjesta.
– Työttömyysturvan kehittämisestä on tärkeää keskustella, mutta asiakirja ohjaa keskustelua suuntaan, jossa olennaisin asia hämärtyy. Nykyisessä työllisyystilanteessa voimavarat on viisaampaa keskittää uusien työpaikkojen luomiseen kuin siihen, että kurjistaisimme jo valmiiksi vaikeassa asemassa olevien tilannetta ja aiheuttaisimme heille lisää epävarmuutta. Toimeentulon romuttaminen ei tuo kenellekään työpaikkaa.
Työttömien asettaminen vastakkain ansioturvan ja perusturvan osalta on Siekkisen mielestä kohtuutonta.
– Kaikki työttömät ovat huonossa asemassa suhteessa niihin, joilla on töitä. Työttömien asettaminen vastakkain ei ole inhimillistä eikä nosta Suomea taantumasta. Työttömyysturvan saamiseen liittyy myös useita ehtoja ja sanktioita, joten kovin kevyesti ansioturvaa ei saa.
– Sitran julkistaman keskusteluasiakirjan ehdotus suosii hyvätuloisia ja tarkoittaa, että uudistus rahoitettaisiin työttömyysturvan kestoa rajusti lyhentämällä. On myös perusteltua neuvotella työttömyysturvasta kolmikantaisesti, vastaavathan työntekijät ja työnantajat maksuillaan ansio-osan rahoituksesta.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Autoliikenteen sekä huolinta-alan työehtosopimusneuvotteluita jatkettu11.2.2025
- Huolinta-alan neuvottelut alkuun, elintarvikealan automiesten neuvottelut jatkuvat7.2.2025
- SASK kouluttaa uusia lähettiläitä huhtikuussa – haku on auki nyt7.2.2025
- AKT:n tes-neuvotteluissa ei juuri edistystä5.2.2025
- SAK: EK:n ehdottamat veronkevennykset suosivat rikkaita ja murentaisivat talouspolitiikan uskottavuuden5.2.2025
- AKT tukee Teollisuusliiton tes-neuvotteluja kolmannella saarrolla5.2.2025
- AKT:n useilla aloilla sopimukseton tila – mitä se tarkoittaa?3.2.2025
- Alue- ja kuntavaaliehdokas ilmoittaudu SAK:n vaaligalleriaan3.2.2025
- Useilla AKT:n aloilla alkoi sopimukseton aika1.2.2025
- Jarkko Eloranta SAK:n blogissa: Suma seisoo1.2.2025
Päivitetty: 5.6.2019