Sovittelu AKT:n sopimuksista jatkuu, lakot uhkaavat keskiviikkona
13.2.2023
AKT:n ja työnantajaliittojen työehtosopimusten sovittelu jatkuu valtakunnansovittelijan toimistossa tiukassa tahdissa alkuviikolla 13.-14.2. Mikäli sopua ei synny, AKT:n lakot alkavat keskiviikkona. Ratkaisematta on edelleen sekä tekstikysymyksiä että palkkoja.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on neuvotellut jo yli kahden kuukauden ajan työehtosopimuksistaan työnantajaliittojen, kuten Autoliikenteen Työnantajat ALT:n sekä Satamaoperaattorit ry:n kanssa. Valtaosa eli 12 liiton sopimusta ja samalla työrauhavelvoite päättyivät 31.1.
Ahtausalan sovittelut jatkuvat maanantaina 13.2. aamupäivällä. Kuorma-autoalan, säiliöauto- ja öljytuotealan sekä terminaalitoiminta-alan sopimuksien osalta jatketaan maanantaina klo 16 valtakunnansovittelijan toimistossa Leo Suomaan johdolla.
- Edelleen sopimuksissa on auki tekstikysymyksiä. Myös palkankorotukset ovat ratkaisematta, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko tiivistää.
Ensimmäiset lakot alkamassa keskiviikkona aamuyöllä
Mikäli sovittelu ei tuota tulosta eikä sopimusta synny, ahtausalan lakko alkaa satamissa 15. helmikuuta aamulla klo 6.00 ja siitä eteenpäin toistaiseksi. Ahtausalaa koskee jo nyt AKT:n antama ylityökielto.
Kuorma-auto- sekä säiliöauto- ja öljytuotealojen lakot uhkaavat 15.2. heti vuorokauden vaihtuessa ja päättyvät 21.2. puolilta öin kello 24.
Terminaalitoiminta-alan lakon on määrä alkaa 15.2. aamulla kello 6.00 jatkuen 22.2. aamuun kello
6.00.
Lakot koskevat kaikkia lakkoon kuuluvilla toimipaikoilla työskenteleviä AKT:n neuvottelemien työehtosopimusten piiriin kuuluvia työntekijöitä. Lisätiedot toimipaikoista, joita lakko koskee, löytyvät sivustolta akt.fi/neuvottelut.
Lakot koskevat kaikkiaan noin 9000 työntekijää.
Tiivistahtinen tes-kierros jatkuu sovittelujen rinnalla neuvotteluilla linja-autoalan, huoltokorjaamojen, linja-autoasemien, Airpron, liikenneopetusalan, kaupan automiesten, taksiliikenteen ja Viking Linen työehtosopimuksista.
AKT:n neuvottelujen etenemistä voi seurata osoitteessa akt.fi/neuvottelut.
Päivitetty: 13.2.2023
Viimeisimmät uutiset
- AKT: Suomeen on rakennettava uusi työmarkkinamalli, jolla voidaan parantaa ostovoimaa, työssä jaksamista ja kilpailukykyä31.5.2023
- Ismo Kokko pohjoismaisen kuljetustyöntekijöiden liitto NTF:n johtoon24.5.2023
- Mikä parantaisi kuljetusalan imua? - Harri Pasasen mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa23.5.2023
- Paikallinen sopiminen on SAK:laisilla aloilla yleistä, mutta sopimusten tulkinnasta syntyy usein erimielisyyksiä11.5.2023
- Työväen Musiikkitapahtumaan AKT:n jäsenille lipputukea hurjat 75 %9.5.2023
- Matkatoimistoalalle saatu työehtosopimus päättää AKT:n tes-kierroksen5.5.2023
- Jäsenrekisteripalvelut ja työsuhdeneuvonnan puhelinpalvelu keskiviikkona 10.5. klo 12-159.5.2023
- Maksuton Kesäduunari-info auttaa kesätyöntekijöitä2.5.2023
- Matkatoimistoalalle neuvottelutulos2.5.2023
- Työturvallisuuslaki muuttuu – ovatko työpaikat valmiita?28.4.2023
Päivitetty: 13.2.2023