Timo Soukola kirjoittaa AKT:n historian neljännen osan
24.4.2015
Filosofian tohtori Timo Soukola on valittu AKT:n historian neljännen osan kirjoittajaksi. Kovaa peliä kuljetusalalla IV keskittyy vuosiin 1990 – 2010. Se jatkaa siitä, mihin Kovaa peliä kuljetusalalla III päättyy.
Soukola aloittaa työnsä elokuun alussa ja teos julkaistaan AKT:n seuraavassa edustajakokouksessa kesäkuussa 2018.
Soukola on kirjoittanut aiemmin mm. Suomen Merimies-Unionin ja Palkansaajien tutkimuskeskuksen historiat. Teollisuusalojen ammattiliiton TEAMin historia julkaistaan tänä keväänä.
Soukola oli jo mukana Kovaa peliä kuljetusalalla historiasarjan aiemmissa osissa avustavana kirjoittajana. Hän on kirjoittanut myös Kouvolan Seudun Autoalantyöntekijät osasto 033:n historian.
Kirjoitustyön tueksi tulee historiatoimikunta, jota vetää AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen. Asiantuntijajäseneksi toimikuntaan on lupautunut kolme aiempaa historiakirjaa kirjoittanut Tapio Bergholm.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT: Suomeen on rakennettava uusi työmarkkinamalli, jolla voidaan parantaa ostovoimaa, työssä jaksamista ja kilpailukykyä31.5.2023
- Ismo Kokko pohjoismaisen kuljetustyöntekijöiden liitto NTF:n johtoon24.5.2023
- Mikä parantaisi kuljetusalan imua? - Harri Pasasen mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa23.5.2023
- Paikallinen sopiminen on SAK:laisilla aloilla yleistä, mutta sopimusten tulkinnasta syntyy usein erimielisyyksiä11.5.2023
- Työväen Musiikkitapahtumaan AKT:n jäsenille lipputukea hurjat 75 %9.5.2023
- Matkatoimistoalalle saatu työehtosopimus päättää AKT:n tes-kierroksen5.5.2023
- Jäsenrekisteripalvelut ja työsuhdeneuvonnan puhelinpalvelu keskiviikkona 10.5. klo 12-159.5.2023
- Maksuton Kesäduunari-info auttaa kesätyöntekijöitä2.5.2023
- Matkatoimistoalalle neuvottelutulos2.5.2023
- Työturvallisuuslaki muuttuu – ovatko työpaikat valmiita?28.4.2023
Päivitetty: 5.6.2019